20000927 Taittomia

20000927 Luonteemmepiirteissä...

Maailmal mähinää, useita sotii näitä saa ihmiset jatkuvast potii, eikä tuu helpotust kipeeseen vaivaan ollessa alla tääl armoisen taivaan. Luonteemme piirteissä jotain on vinos ehkäpä säikeitä poikittain pinos, virhe ain korjataan, toisella tuolla -näemme, oommekin syvällä suolla. Jotenkin vaikea tuollaista mieltää eikä sit sirunen, saattaiskaan kieltää, humaani ote ei virkoa henkiin saadakseen järjestyst, oleviin tenkiin. Kahteen näin suuntaan on sisäistensummat -haittaisenpuolella, erittäin tummat, ihmisten väristä tässä en nähjää -sielujensaroil, tuol liiaksi mähjää. Tuhansii vuosia aikaa jo kulkent ikiseen uneen pois miljardei sulkent, geeneissä piisaa tuot piikkistä puolta -eteenkinmennessä, sikiää huolta. Nähtäisiin valoa, onhan tuot meillä hiippailtais iloisna rauhaisten teillä, odotusaika voi olla kyl hukkaa -nupulle varttuissa, älyisenkukkaa.

20000927 Olema annettu...

Joutessain piirtelen sanoja paprul -kuulostkoon ääliölt,taikkapa haprult, elämää eletään tälläkin lailla -suurempaa järkevää yhäkin vailla. Olema annettu, olkaa siis hyvät itse tääl sihtailtu kohteeseen jyvät, ehkä vaan nelosest löytyvi reikä silloin kun liipaisupaikassa, meikä. Mitalit tulemat tietenkin pysyy kuka ees konsanaan sellaisist kysyy, syrjäisenoloisest ukko kun lähtee ei silloin liepeeseen hankita tähtee. Useille aihuutin paljonkin kipeet kun olen viskonut sivuhun ripeet, enempi lötköillen vuoteni viettänt -läheisil omankin osaini tiettänt. Itseäin moittinut tokihan olen rukkiain väärässä linjassa polen, huitoilen sinne, ja huitoilen tänne -enimmin lerppuilee löysänä jänne. Siltikin mukavaa niputtain mieles itse täs aattelis, isokin pieles, haaveittensaralta toki on tulos -edisteenarjesta, jääneenä ulos.

20000927 Mutkia poluilla...

Aika jos ihmisel pitkäksi muuttuu toimintatarmoa silloinhan puuttuu, ei olla lähdetty reippaasti retkel -nuivastisuhdantaa, kyseisel hetkel. Onnistuskeinoina määrätty vaaka etäämmäl siirretty, turtumus, jaaka, haluttu kokea joukkoinen voima -sivuhun sullottu, esteisensoima. Pitkällä tiellähän tukea vuottaa että sais yhteisöön ehdoitta luottaa, -näyttäen, tällailla piirusteet pöydäl toistenkin toivoisi olleen niit löydäl. Mutkia polulla, äkkisii kurvii silti noit uskaltain rohkeesti survii, palkintopöytä viel matkojenpäässä ei saisi ennusteet rypeä jäässä. Toistelumakua tokihan riittää kaikesta uudesta pokkaillen kiittää, miljoonil aivoilla aateltu ennen -järkevänreittejä, millilleen mennen. Usein ei tulosta vaivasta tippaa lähtöisel viivalle, alkuhun vippaa, sinnitysmieltä vaan kiireesti putkeen -aihuuttaa iloisen, oottelukutkeen.

20000927 Yksinään höpöttää...

Kellä on hallinnas kiukuilta kieli -tasaisenpysyvää iloinen mieli, ihan käy kateeksi, onnensa pekkoi eivät he vetele harmien rekkoi. Joita taas tällainen jäpikkä täällä -huolia limittäin, alla ja päällä, toki siin kelpoistkin luullusti joukos -ahistus pysyttää, piiloissa, loukos. Eihän kyl koti oo haittana milloin juurensa tietänee parhaasti silloin, muutenvaan mutkikast ohjailuntaito -päällisnä elos kun, haastelunvaito. Yksinään höpöttää, vaik ei niin tahtois -sakkienseassa ennemmin vahtois, kymmenii vuosii kun jahkaillut äreest johan on energit häipyneet päreest. Lieneek vaik kainalois lipsuja noita -ettei tuu leivälle ripentkään voita, virheisist määristä pilvihin torni -uusien oottelu, toimena korni. Ollaan viel elossa, raajathan toimii kunhan ei kyyryssä tarvitse poimii, -mukulainnosto saa kinttuihin kipeit pystyses suunassa, toki viel ripeit.

20000927 Ei ole leikkiä...

Syyskuun näin lopulla päivä vaan paistaa ruskankin sävyjä kivast saa maistaa, keltaista, punaista, eriikin sorttii värittäät olemain pirteetä korttii. Kesä ol sateinen, tuulonen hönki räystäitten alle siin ihmiset mönki, nytpä vaan kirkasta pitkästi riittää -iltaiseen kiitokseen, tällaisen liittää. Pysyy näin pirteenä paremmin mieli -hallitunoloisna enemmän kieli, toki kyl pyhäisin hermostus uhkaa siinä sit kertyilee, nokee ja tuhkaa. Ei ole leikkiä ahdisteen oireet tuossa on piruiset, sivuiset koireet, puhkua täynnä kun valmiiksi mieli hollin tuon tullessa, rävähtää kieli. Miten sen selität, äreänpaukun sisin kun vallassa, rakkisen haukun, anteeksipyyntöön ei alukskaan taitoo -totunnantapaisest, nolosti vaitoo. Riittäähän oppimist äreäl ukol -joka tääl yhelmäst alttiina tukol, kussa se nöyryyskin oloaan ruokkii -tulisi völjyhyn, huoli mua kuokkii.

20000927 Kerran kun soiminen...

Soivilla korvilla elää on pakko -täydestä hiljaisest tulleena sakko, moista kun makselee elonsa ajan arvailee varmasti, sielu se hajan. Nukkumaankäydessä vinkuna lisii -ajaen ihmistä henkisest pisiin, muistelee kaiholla rauhaisii öitä -päivien piristeit, iloisii töitä. Kerran kun soiminen aikanaan alkoi hätäiset tiedusteet lähistöö halkoi, -eikö täst ikinä, rauhas saa olla piippauskohteenak, kestoisest polla. Hetkeksk kun nukahti, paniikkiin heräs ronksuvii kelloja korvalle keräs, proffessortasoltkin, päätä he pyöri -sanoen: äijäsein, ikuin sul vyöri. Tänään jo meluaat molemmat korvat pakkokin ottaa on huomioon sorvat, kellä tät vaivaa ei tipankaan määrää tuskinpa huolekkaast auttaen häärää. Meluisat moottorit, syitä tuon niskaan -kirousluontoisen, päällensä viskaan, jos ei ois kahvoinsa ikuna tarttunt ilommin vanhuutta sopuisast varttunt.

Pentti Pohjola 20000927 (20000927) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu