20000911 Huonopäivä

20000911 Yleisest kevyymmin...

Ellei mul olisi pännää ja papruu yhäkin varmemmin lähestyis hapruu, alokas eloni loppuhun saakka se on kyl painavanlaatuinen taakka. Huitoilen kiukkuisen oloisin mielin sihinää suihkivin ärseisin kielin, tällähän tavalla rutistaa reppu -ojassa, allikos, polskuaa heppu. Pahaa en tahtoisi levittää muual kaipaisin olemain yhteisel ruual, itseni suljen silt tuollaisest ulos sepä se saastainen ankea tulos. Yleisest kevyymmin riimejä rustaan melkeinpä naurusuul alustaa mustaan, tää vaan ol sellainen kiljuinen päivä -henkisest auringost, ettei ees häivä. Mieltä kun tukistaa hermostus suuri alhojentielläpä taivaltaa juuri, ottakaa huomioon, räiski en totta tunnon vaan pilvisist kertynyt sotta. Tehty mik tehtyhän, sille ei voida sietää vaan katumust rähjääjän soida, riitainen luonteeni pampulla mätkii oikea ajatus, hirveesti pätkii.

20000911 Hävettää kireys...

Jälleenhän itselle tekaisin harmin moitteita muualta puoleeni varmin, vieraalla tontilla komentaa koitin suuta kun estoitta ärheäst soitin. Hävettää kireys, piruinen mieles mulla on lipsuntaa liikaist tuot kieles, -anteeksi ihmiset, tää ei oo laitaa äijää yh enemmän kuluissa aitaa. Omia kiusoja pitäisi sietää elämänlahjoista jotakin tietää, proput vaan käryää täällä ne hetkes tunkkaisentuntua ukolla retkes. Yhä vaan keljummankantille mennyt kutako huomenna, tietäne en nyt, aatelkaa, että oon elossa haiske haltuun vaan saatua, kipakka raiske. Ristin kyl käsiä hädässä illoin etenkin, kehnoimmankuluissa milloin, huomenes toivoisin lauhtuvaa tuulta iloisest osaten heitellä huulta. Kireä mieli se pahoihin ajaa arkista oloa hirveesti rajaa, valumal elämän syvimmäl pohjal altiimp kait jotenkin, talutusohjal.

20000911 Aikuisuudes...

Kivaa ollut kun on milloin ekstrantuntuu aistii silloin, aatos kehrää sovunlankaa muistamat ees harminvankaa. Oli lapsen kivat tunnot ehyenä vielä tunnot, juostiin, uitiin, rannanhelmas täysil menoil sakis pelmas. Aikuisuudes tuli sota kivääri siin näppiin ota, kranuheitin, tähtyyspuolel vesivaa-at, jemptist, huolel. Siviilikin sitten aukes pelonrippeet kimpust laukes, työtätehden elo jatkui näiskin koki toki katkui. Yksin mällisteleen jättiit kuvituksil sieluu nättiit, arki harppoi pitkin potkuin -osittaisest ehkpä sotkuin. Nyt on vanhuus kimppuun tullut etääntyneet haaveet hullut, kärsimättömyys on tallel siksi pursi joten kallel.

20000911 Ajoin täs kiristyy...

Ajoin täs kiristyy henkisen jänne kun ompi paiskattu elämään tänne, vähillä eväillä yksikseen kulkeen oma vaan ärtymäns sieluunsa sulkeen. Suutani soitan ja melua nostan vähille teoillein luullusti kostan, antamat järjelle tipankaan vertaa entisii pettymii miljooniks kertaa. Yksin ei jaksaisi reppuaan raahail pelkissä kaseikois turhasti kaahail, jollei ois toivoa valoisist päivist kiiruhtain irralleen, säksätysnäivist. Leppyyhän aikanaan varmasti mieli anteeksipyyntöä höpläilee kieli, vaikea paikka on silloin taas takan pirstaleet heitoissa, pohjalle vakan. Elomme merellä heijaillaan uusiin tulenee kipentä, rauhaisenmuusiin, unehtuu polulle kertyneet kannot näteissä raameissa, anteeksiannot. Virheistä pitäisi vihdoinkin oppii ottaen oikeista tarkasti koppii, saapuispa vihdoinkin sellainen päivä eroais ihmisest huoli ja näivä.

20000911 Peilaillaan aikaa...

Ilta on tullut ja rauha on maassa kaikkinen reistailu, jälleen se haassa, huominen otetaan ilolla vastaan elämä hellii näin pahaista lastaan. Ärtymys lievenee riimejä tehden kääntelee näkyvil eheemmän lehden, silti ei iloon oo aihetta aina tyyntymys luultavast, totutust laina. Peilaillaan aikaa ja ihmisii siinä yleinen edistys olkoon vaik piinä, haetaan hukkuista itseistä tuntoo löydetään samalla mielelle kuntoo. Heijastevaikutteit pakko on sietää toistenkin toimista jotakin tietää, eikä ain polulla pölkkyisest poikin itsekin erheisist etäämmäl loikin. Tahto vaan ikäväks, heikkoa sorttii rymistää kiukkuisuus useinkin porttii, sehän se haitoista tuleekin ensin perskojentähteisiin, avuitta lensin. Onpahan setvimist, kinkkistä puuhaa yksissä nurjuisis ettei sit luuhaa, ulkoinen sykekin aistia pitää -paremmantuntuista, helpommin itää.

20000911 Sithän se on...

Taasen riimit esiin tuppaa kysymättä edes luppaa, huoltenjälkeen aina enint selvii kun ei, harmeintenilt. Medioita sihtaellen huolia ei toivois kellen, itse usein aiheuttaa toistenmieltä kaiheuttaa. Sithän se on elonkulku joskus vapaa, sitten sulku, kuka moisist selvän ottaa huono tuur jos turpiin mottaa. Notkoinjälkeen eik se mäki jost taas etäämmälle näki, etsiskellään onnistusta lisäellään ponnistusta. Aallonpärskeet lyövät yli ethän tarkkaisuuttais hyli, reimareitkin joskus eessä osattais vaan pysyy "reessä". Polkui kulkee jokasuuntaan askellustaan siten muuntaan, -josta valonpilket tuikkii sinne nöyrinmielin luikkii.

Pentti Pohjola 20000911 (20000911) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu