20000811 Hiljaisuus kel paras...
Ykskin harmi ilon poistaa jos se itseäns ain toistaa, esimerkkei löytyy kyllä vaan ei ehyympiinsä yllä. Hiljaisuus kel paras tila siihen autuasta hila, nauttimalla luonnonrauhast joskus, myrskytuulel pauhast. Radiookaan harvoin avaa lehtiä kyl tiiviist tavaa, telkkaria vahtaa illoin pyssööksissä muuhan silloin. Tuohon saattaa tulla muutos -hiljanhetkiin, pysyst puutos, -niinkin, ettei riitä kanttii tiukkaella ilonvanttii. Lisäkestoo ylhäält anoo kiukussa jos rumastsanoo, -eten, pyhäpäiväin kohdal tukaluuksiin helpost johdal. Mut jos löytyis kasvunvaraa vähemmästi harmi haraa, kosk ei täällä toisii määrää -arvostelukin se väärää.20000811 Saattaa nyt mennä se....
Ennalta eihän sit useinkaan tiedä milloin voi kiusainen ihmisen viedä, ulkoiset ärsykkeet nepä jos käsil surujen uurteita kertyilee pläsil. Ain ei ees kohdetta uskaltais näyttää huoli vaik puseronalusta täyttää, sehän on lieroista tuuria juuri käsitysero kun hirmiusen suuri. Jossain vain kynttilä sillensä syttyy aihuuttain toisaalla tukkoista, myttyy... siltikin konfliktin mielisi välttää omaa vaik hipiää harmisuus jälttää. Saattaa nyt mennä se auvoinen olo tilalle tulenee, paikkaansa kolo, jospa sais vieterei ajoissa löysii ettei nois huomisis, esteitä, köysii. Kaikki ei jämpteile hommia näitä -tarkoitushakuisest kallista päitä, ehomman puolen vaan rynkäiseet esiin osuen arempii, siedännänpesiin. Taitajat huomaatkin tehonsa tuossa että on nolommat, varpaansa suossa, ajassa ratas vaan ehdoitta kiertää -riippumat tippaakaan, jossain et hiertää.20000812 Torumalinjalle...
Oma tää huonous kirjoittaan laittaa läheisii tietysti olemain haittaa, tuiskahdan useinkin ilmat mit syytä -aatteleet varmaankin, mallailee kyytä. Ei ole elämä tällailla helppoo puuttuuhan multakin, toisienjelppoo, yksinäin aikaani kuluttaa koitan jospa sen rauhani joskus viel voitan. Torumalinjoilla useinkin olen hyviä sääntöjä jalkoihin polen, karseinen juttu se toisista varmaan alla on äijä tuo, haavaisen harmaan. Kirjoitusjuttuja pakko on painaa vaikka ois entisilt pelkästi lainaa, lääkkeenä luulisin, tehoisin mulle eikä niin kalliiksi kellekään tulle. Huojuvaa meno on, senpä täs myönnän synteini kuormaa kun tielläni työnnän, antakaa anteeksi, loukatut siellä olen kyl vahvasti katumamiellä. Itsehän itsellein pyydyksii laitan molemminpuolisest tuottanee haitan, syntei oon nyppinyt lorvuutein myötä eikpä tuo suurinta, myyräisentyötä.20000812 Rusikoin kaikkea...
Kaikkea surua ympäril tuotan parannuspuoleen silt nöyrästi luotan, olen vain läheisil ikuine harmi enkä tuot paikkaani ehyymmäks varmi. Oloni kulku se kaseikkoon johtaa itsensä harmaana peilistä kohtaa, tuollaisest tykkäis ei yksikään toinen -luullusti aatteleet, elämänloinen... Toistenhan avuin täs pystyssä pysyn -mitä must hyötyä, surussain kysyn, annanko arvoi ees, ymmärtäin hyödyn vaiko oon mallina pelkästi lyödyn. Suruhan tunkee se rintahan möykyks kehokin kääntynyt vuosista köykyks, ihmisii aatella minunkin pitäis tuollailla onnea oikeaa itäis. Rusikoin kaikkea kömpelöl tyylil haittaisist auttamat tunto on syylil, syntiätehneeksi hahmoain luulen pikkuisen myöntämän muualtkin kuulen. Ei saisi moittia yhtäkään täällä ollaanhan armosta päiviä näällä, minun vaan linjani oheikseen loikki yhteys järkeviin tietysti poikki.20000812 Nöyrästi yksiksein....
Elämänaika ois kultaista viljaa suunsa kun pitäisi useimmin hiljaa, tarjottu mullekin tuollaista lohtuu -hölmyyttäin juttuni yhäkin rohtuu. Itsehän keljuilen, syyttä ja suotta -alapuol nollanhan pakkoisest tuotta, olemankulkuja näitä kun kelaan rulettii terveydest tietysti pelaan. Nöyrästi yksiksein anelen apui eipä kyl sanoissain itävii papui, tulistusvaiheessa pakille vääntyy saatavat hukatuiks tälleen ne kääntyy. Osaispa kuunnella neuvoja tarkast -eikä nyt kyse oo, tulevast markast, kaverisuhteethan mulla nuo ojas pelkkihin tyhjihin ikänsä nojas. Tavoitin taivaalta melkeinpä kuuta haukkasin ehdoitta ylkovaa luuta, ansionsmukaanhan ukko sai aivan ehkäpä tämänkin, henkisenvaivan. Anteeksipyytely pitäisi alkaa -pokata nöyrästi, notkistain jalkaa, sil ei kyl selvitä tuhansist mokist oonhan jo aikoja, irrallaan pokist.20000812 Vakav on tila...
Hankalahan äijä olen surkimuksen tietäin polen, moitin ahkeroita noita en sil tipantippaa voita. Kiukkuhun et melkein halkee perästpäisest kyllä valkee, -aiheutin taasen huolta pistäväisen, mielenpuolta. Jaksamatta tehdä mitään alkaa turhiansa itään, moitteit kehnoist puoleens kuulee ryhdistyväns silt viel luulee. Vakava on tila mulla saatan äkeemmäks viel tulla, rikon senkin, mikä eessä -katumuksest silmätveessä. Eihän suinkaan haluttua -vaikka tulee kaluttua, tuskaisuuden poluil esteit jaksamattta löytää kesteit. Ymmärtäkää ukon huolet nämä, miinuksiset puolet, korvata en surui jaksa -sehän, lorvanderin taksa.20000812 Rohkeahan syö sen...
Jos ei uskalla mitään sanoa turhaa vuoroa edes anoa, lähteä saa myöskin karkuun eikä isoonääneen parkuun. Huoltoo jos ei itse vaadi -käsikirjoitustaan laadi, toiset toimiit haluumasti ol se vaikka, kaluumasti. Rohkeahan syö sen rokan pitäessä täydest pokan, arat kurkkii uunintakaa -mitä järkäleiset jakaa. Kilpailua ykköspaikast -siitä, läikkyvämmäst laikast, niinkinmennen reiluu peli aina ymmärtäjän keli. Piikejä voi kohti tulla -onni, jos ei harmii sulla, järkevyys siin kehyksissä -elontaito, ehyksissä. Sivellä ei aina päätä -kilvan kehuskella säätä, hieman sietää kovettua -ymmärryksist lovettua.20000812 Sävystä se helpost...
Liian liukas jos on kieli pahoittunee toiselt mieli, anteeksannol selväks reitti -surullist, kun taasen keitti. C4rsykkeitä helpost löytää vastaiseensa kireest töytää, ellei tajuu hyvänvoimaa -mielhän perästpäisest soimaa. Sävyistä sen helpost huomaa onko kiukkumielen tuomaa, turhaa naiiviksi ryhtyy -räikeen leiriläiseks yhtyy. Hommeleissa omans juju eipä äkkinäiselt suju, ilmauksiin kohdennuksii -vastauksiin, johdennuksii. Arki saattaa tuoda pulmii mutkistuttaa uusiks kulmii, siihenkin sä järjin taivu älä epätoivoon vaivu. Kiitosmieltä ethän hukkaa - sitä, ihaninta kukkaa, tahdo löytää nauru esiin pääset armoitettuin pesiin.20000812 Olema saa meitä paiskii...
Väärintehty painaa mieltä eikä lähde helpost sieltä, -anteeksanto, pelastrengas näinpä juttu, oikeenjengas. Antennit on monil esil liikuttaissa oudoil vesil, varovaista askellusta ettei sävytteisyys, musta. Olema saa meitä paiskii toiveitamme tomuks raiskii, silti nousee vielä jalka että käyntiin, uusi alka. Potutus jos arkipäivää kanneskellaanhan jo näivää, edettäissä vikasuuntaan joutuu aatteitansa muuntaan. Erehdystä kantain repus holtitonta yleens hepus, tuomariks ken tuohon aikoo arjen paremmaks voi taikoo. Hiljaisuus on lahja suuri ihmismielellepä juuri, ollaan vänkäämättä vikaan - eikä reitit enää likaan.20000813 Menneitä riisuksi....
Ihmisen osa ois oikeesti kuulla eikäpä itsestä liikoja luulla, näinpä ne aukeneis nätteihin portit löytymäl oikeanlaatuiset kortit. Hidasthan voisi kyl myötäily olla jukurainpuolella hortoilla polla, mutta kun aika se tulisi työntään -ottoisenoloista , kuluissa myöntään. Sisukkuus jos se on vanhalla vaiva kuoppanen reilu sil hävikiks kaiva, löytänet nöyryyden roskien alta järjelläaatellen, toki myös malta. Menneitä riisuksi olkaisi päiltä oothan jo kipeillyt riitosti näiltä, itseisyyspuoltasi todella helli äläkä syytöksis hetkeekään kelli. Eikö jo tunnukin paremmalt sielus pehmeemmänoloinen , henkesi pielus, valoa, lämpöä, antelee rintaan aivan viel kohtuisen tuntuiseen hintaan. Töykeys kelleenhän eihän se sovi sinnepäin tietysti leveellä ovi, valinnanvaraisii sanoja kielel löytynee keinoja auvommal mielel.20000813 Kuuntelen myös...
Osais elää oikeenlailla kiukutteluu täysin vailla, pyrkimystä riittää tuohon silti uppoilehen suohon. Kuuntelen myös kirkonmenoi -sopivii, kosk itsel tenoi, huonoushan raskas reppu tuon myös tietää tämä heppu. Pahoi sanoi ei voi välttää tämä huomisuuttain kälttää, harkinta siin silloin hukas kielteisyyden roskat kukas. Ilonaiheit meilt ei puutu ois ain käsil tämä ruutu, toisii haluis reilust myötäil -onnenaiheit, tuuttiin työtäil. Ei oo paheist ohjaajaksi -tulevien pohjaajaksi, usko oikeisiin se vahva ainoo tarttumisen kahva. Soispa huomen keinot moiseen hyväst jutust, ripeest toiseen, -kirosanoi, noit ei enää oltais vailla, huoltentenää. Ja harmit taas tipanverran etäämmällä, sitähän tällainen puuhastelu on. Pena.Pentti Pohjola 20000823 (20000823) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu