20000621-Yhdeksän juhannusjono

0618 Aina ei neuvomme...

          Kyllähän omista puutteita löytää
          turha siit muita on muikoilla,
          useinkin happamen tiellänsä löytää
          älytönt sellaisest tuikoilla,
          joku vaan aatellut omansa toisin
          mielestään sellaisen rutistain,
          ihmepä äijä mä törselö oisin
          pelkästi päätäni pudistain.
          Aina ei neuvomme ennätä peril
          useinhan juttu on silleen niin,
          heitoiksi jäävät ne omille keril
          luukut kun paiskaa nuo toiset kiin,
          murtuneenmieltä ei tarvitse raahail
          otetaan onkeemme ohjeet nää,
          ärseänoloista väkiste kaahail
          pollaripaikkaan jo hitossa jää.
          Muutosta saanee tuos edessä varttuu
          onni jos kötkyttää tännepäin.
          silloin sen sakaraan pirteenä tarttuu
          ilmottain, paitsi mä yhä jäin,
          haaveitten ruusua hakea passaa
          vaikka se hikeä otsaan tois,
          yksinäänolo kun pirusti rassaa
          reimukas lievike kaveri ois.

0618 Miksi sit kirjaakaan...

          Miksi sit kirjaakaan omia menoi
          niinkuin se suurikin hyöty ois
          ainahan tulee noit uusia tenoi
          eikä ne vanhatkaan mielest pois,
          oravanpyörässä hulluinta jatkaa
          kaatuupi varmasti ojahan
          yhäkin tällainen sielua vatkaa
          pääsisi oikeitten nojahan.
          Ihmisen osa on, yrittää mennä
          vaikka ois kannoissa rakkoja
          siipiä vailla ei todella lennä
          henkisten pelkkiä pakkoja,
          riipomal filttiä enemmän korviin
          löytäiskö levon ees silloinkaan
          kalikkaa laittaisi yhäkin sorviin
          eros ei kaikesta milloinkaan.
          Tarvetta riimeihin jos sitä piisaa
          annetaan vauhtia siit vaan hei
          miettelytarpeeseen yhäkin viisaa
          ukon se mukanaan väkist vei,
          eihän kyl tiliä koskaan näil saada
          senhän jo järjellä snaijaa juu
          vaan ei se venettä enempää kaada
          mukahan kaveriks joskus tuu.

0619 Miksi ei jarrut ne....

          Suru on tuttua aikojen takaa
          piennä jo poikana saatua,
          fillaril ajo ei vähääkään vakaa
          törmäten mäes ja kaatua.
          Miksi ei jarrut ne toimineet yhtään
          vaikka muk korjattu juuri nuo,
          romua kotihin joutuilin nyhtään
          hätä ol sielussa suuri tuo. 
          Koivusta vitsa, ja kipeetä pyllyl
          isä hän sillailla aatteli,
          olipa aihetta surujen myllyl
          vastuu kun poikasta saatteli. 
          Tajukin pimeni rysäyshetkel
          sitä vaik yksikään uskois ei,
          piiska kun viuhuili takamusretkel
          oikuuden uskon se hiiteen vei. 
          Vääryys siin tapahtui rajusti aivan
          yhäkin homman sen muistan tään,
          olinhan kolhuilla, naarmuilla vaivan
          pyörän kun romujen alle jään.
          En olis arvannut tuollaisen tuloo
          aattelin nauttia ajosta,
          mielin niin ahnaasti ohjailun suloo
          tietämät yhtehenajosta. 

0619 Uhrailumieltä ei...

          Kirjoitan itselle riimienvuorta
          henkeni hajonnan esteeksi
          tuntemat tippaakaan ärtyisäks kuorta
          pikemmin, ehdoitta kesteeksi,
          yksinään astellen hiljalleen sivus
          tarkoitus joistain viel luopua
          höpsöä olishan riippua vivus
          kuplienpaljoista juopua. 
          Mua ei tarvitse yksikään toinen
          sen olen huomannut aikoja
          hieman kyl palelsi sielua moinen
          aatellen nykyisii kaikoja,
          olo on useinkin toimista tyhjä
          lastut ei lentele sammosta
          pakkoinen tulema, hallussa nyhjä
          kestäis vaan etäällä kammosta.
          Uhrailumieltä ei ukolla riitä
          väsymys estää sen pakolla
          enkä myös aiheetta jelppoosta kiitä
          mieluummin survaisen lakolla,
          haittani ovat nuo kuormienmäärät
          joitapa reppuhun mätetty
          useinkin aikeeni täydesti väärät
          tontilleen pappara jätetty. 

0619 Miten sais rentoa....

          Kiusaantuu helposti ulkoisiin juttuin
          niitähän aina on tarjolla
          tällailla mättäytyy omihin suttuin
          rauhaisankaipuunsa varjolla,
          ykskään ei tarkoita haittana olla
          senkin sen oivaltaa tietysti
          usein vain horjuilee sisäinen holla
          ettei tuot olekaan pietysti. 
          Miten sais rentoa elämänkulkuu
          leikiksi laittaen haitat nuo
          kohdalta siirrellen edemmäs sulkuu
          että ois paisteista päivä tuo,
          henkinen heikkous tällaiseen johtaa
          etenkin laiskalla mielellä
          puljaaja vastukses rohkeesti kohtaa
          myönteisii sanoja kielellä.
           
          Hillitön halu, et määrätä pitää
          kontturit paiskaavat alassuin
          ehyysti sietäisi toiveitten itää
          leppeine keinoineen monin muin,
          jospa viel palkintopallille ehtis
          nyökkäämään läheisil kiitosta
          siitä sit aidointa uskoa lehtis
          tekemään toisihin liitosta.
           

Pentti Pohjola 20000621 (20000621) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu