20000518 Töhkää kallosta

      20000518 Ilmoisna ikänä....

          Monesta tässä on joutunut ulos
          vuosienkierron kun kynsissä
          eikä oo hääppöistä aiempkaan tulos
          aattelut kiusasti ynsissä,
          sietävyys useinkin lähellä nollaa
          matalapiirteisest matkattu
          onneksi senverran taitoista hollaa
          ettei ain tyhjiä vatkattu.
           
          Ilmoisna ikänä ei ole loistoo
          saatujen sarakkeis lukenut
          kevyistä pelkästi miinuksentoistoo
          eihän näin edistyst tukenut,
          haaveet on hallinneet ykeensä päätä
          vetkutus polkunsa etsinyt
          silloinpa päsmännyt joutoinen säätä
          mukavanhalu tuo metsinyt.
           
          Totuus ei aivan oo kyllä se tuota
          perin ja juurin jos tuumataan
          äläpä epäämät juttuihin luota
          liiasti moitteista tsuumataan,
          arkinen ihminen pännää vaan käyttää
          ettei ois suruissaan tarponut
          valoisalt täälläkin yleensä näytttää
          hiljaisuus oleman arponut.
 

      20000518 Kuntoilu ihmistä....

          Kuntoilu ihmistä tietenkin riskaa
          antaen aarteista aiheita
          jos sitä kinttuaan päivittäin viskaa
          etäältä väistelee kaiheita,
          laiskotus lumoaa helposti heikon
          jollei oo varuillaan vaaroista
          miten nyt omisi tuollaisen peikon
          hypätään äkisti kaaroista.
           
          Aamulla varhain sit pompataan pystyyn
          ikkunat auki ne heivaillaan
          tuuletust tulevi älyiseen nystyyn
          virkeänkonetta veivaillaan,
          näistäpä iloa evääkseen löytää
          elisisentöhkiä pyyhkiis pois
          ahkeranlaatuhun väkiste töytää
          miten se selvempää muuten ois.
           
          Ravinnonmääristä, niistäkin selko
          ettei tuo maha se pullottais
          näinpä se häveisi läskien pelko
          itsemme solakkaan sullottais,
          toiveita ainakin tuollaisen jatkust
          elämän tuli et trimmissään
          kultaista kiiltoa rentoilun vatkust
          bodimme kestäisi timmissään.
 

      20000518 Haittani tunsin....

          Nuornakin olo ol epäävää silloin
          pyytöisenpuolella oltihin milloin,
          minä oon tällainen totinen aivan
          kotina useinkin säryn ja vaivan.
           
          Silmiin en tohtinut katsoa tuolloin
          näin oli sieluni vähäisin huolloin,
          enkä mä edistyst havainnut tuossa
          polkimein vilisti useimmin suossa.
           
          Rehtiyt pidin kyl, ainoona tärkeen
          sillähän yhteys tunteeseen, järkeen,
          tänäänkin liputan tuollaisen puoleen
          oli vaik muuten kuin syitänsä huoleen.
           
          Haittani tunsin kuin omani taskut
          tietoisest lankesi eteeni laskut,
          ymmärrystaitoa sitä kun käytti
          vastaisenvirralta enemmän näytti.
           
          Purteni suunta siis orpuuteen ohjas
          toiveitten haaksi tuo esteisiin pohjas,
          onnee kyl siitä, et jatkuvast elos
           eikä sen suuremmin tulevainpelos.
           
          Nyt on vaan päivistä tähteenä pätkä
          porskutusvähäinen, tänäinen jätkä,
          silti mä kiitoksen sanoja käytän
          uusilla mieltäni halulla täytän.
 

      20000518 Olentaa avittaa....

          Hermot on ihmisen ensteinen suoja
          kaiken tuon valmiiksi pedannut luoja,
          jos siellä kipinöi, ärseää purkee
          tuloksentekokin lienenee surkee.
           
          Pysyä pokkana, tuohan ois taito
          edellysseikoista, ei pitäis vaito,
          liian jos heikoilla hermoilla pelaa
          venäjänrulettii pian sit kelaa.
           
          Sodassa hermojen täytyvi kestää
          paniikkiinjoudunta väkiste estää,
          muuten on kohdalla omakin surma
          eikä vaan toisaalle tähdätty turma.
           
          Herrat kun istuvat pöytienpäissä
          kestoa tarvitaan säpinöis näissä,
          vastuuta kasautuu valtavii määrii
          jospa he viassa, kauhistus häärii.
           
          Olentaa avittaa hermojen teräs
          siinä ei sammuta yhdessä eräs,
          vainkin kun rauha on rajojen luona
          arkuudenpelkoisest, häpeä, kuona.
           
          Kuka meist oliskaan todella vahva
          handussa vapinoit pysyen kahva,
          taisteluntiellä sit kunnia kysyy
          että voi rohkeesti silmäkkäin pysyy.
 

      20000518 Minulla kyllä ei....

          Riimejä nikkaroi ukko kun ukko
          kunhan ei mielkuvain eessä oo tukko,
          antaa vaan pännän sormissa heiluu
          etsien aihetta, totta ja reiluu.
           
          Kuvitemaailmast paljonkin hyötyy
          useita kärpäsii kerralla lyötyy,
          silti ei innostuu liikoja tarvi
          valinnankeinoilla värssyjäis harvi.
           
          Minulla kyllä ei jarrutus toimi
          harvennushakkuista, enpähän poimi,
          aatostelaineilla innosti soudan
          riimejä tekemään päivittäin joudan.
           
          Jotkut voi tykätä tällaisest halpaa
          sanan kun heilutan holtitta kalpaa,
          nurjia puolia yritän väistää
          valoisansuuntaisii pelkästi päistää.
           
          Toki mä itseäin kirpeesti roimin
          komentopuolella saannoissa toimin,
          pitäis ei ottaakaan huolia siitä
          vaikken ma objektiluontoisiin riitä.
           
          Pienellä miehellä ohjat on hukas
          vähistkin jutuista hikeä tukas,
          ilo silt vilistää ruotoa pitkin
          omia harhoi kun mielestä kitkin.
 

       20000518 Toki myös marmatan...

          Urakkatyötä on riimien teko
          pakosti sellaisest kasvavi keko,
          mihin ne laittaisi, siitä on pulma
          tulehenvienti, keinona julma.
           
          Kaiken mä talletan, laatu ei määrää
          ajatus jatkuvast uusia häärää,
          laiskalle tällaisest suuri on apu
          unohtuu ajoittain muunlainen hapu.
           
          Mappeja täynnä on ennestään nurkat
          nuotteja, riimejä, jos tuonne kurkat,
          haittoja kaikkia yritän väistää
          kivoja sortteja yksistään päistää.
           
          Toki myös marmatan omasta olost
          kun en käy edemmäs kotoisest kolost,
          saamaton puoleni siinä on tiellä
          aihetta kertyä joutavan hiellä.
           
          Huumori tärkeää, jaksaakseen jatkaa
          toivosti riittävi huomisiin matkaa,
          yhäkin tahtoisin ituja poimii
          etsiä olentaan värisii loimii.
           
          Kiitosta suitsutan useinkin ylös
          meikääkään vaivaa ei olennanhylös,
          puhtaampaa näkemää kiistatta tarvin
          ettei se huominen, tanassa sarvin.
 

      20000518 Tällaista laskuuhan...

          Lähteissä ei tiedä tulosta yhtään
          aivankuin hatusta joutuvi nyhtään,
          päivät on peräkkäin tietyssä jonos
          usein myös velttous asuilee monos.
           
          Omasta paikastain, näistä vaan puhun
          enkä voi verrata toisihin kuhun,
          tällainen laatu on sekundaa varmaan
          ohjailee ottajaa, pielehen harmaan.
           
          Mistä sais kipinää voimaisaan puuhaan
          nyt kyllä liiasti niukissain luuhaan,
          omalletunnolle tällainen taakaks
          kohta sit uskookin itseään raakaks.
           
          Enhän mä kipeä luullaksein ole
          tietoisen rukkiikaan virheisest pole,
          jotenkin joutunut pienesti varjoon
          itseäin sekundaks turhasti tarjoon.
           
          Tällaista laskuuhan vuosien pitkin
          rikkojenpelos vaik sarkaani kitkin,
          elämä antaa, ja myöskin se ottaa
          joskus jop turpihin äijää tät mottaa.
           
          Kivoja ihmisii läheltään löytää
          istumas päivittäin samaakin pöytää,
          ystävis minulkin ehdoton turva
          osais vain löytyä passeli kurva.
 

      20000518 Potut on penkeissä....

          Kovaa on elämä unhossa ollen
          siinä saa läpsiä persusta pollen,
          etananvauhtia päivät ne kulkee
          illalla uuvuksis silmänsä sulkee.
           
          Voimaton olo vie tulokset tyhjään
          tänäänkin kyninein laskana nyhjään,
          pyykki on ulkona kuivumas kyllä
          enempään eipä kait hommissa yllä.
           
          Potut on penkeissä, satonsa vuotos
          yleensä liikana syksyllä tuotos,
          keittiökasveil nyt runsaasti maata
          eikä voi täyttöökään tippaakaan taata.
           
          En ollut mukana pottua laittais
          tuskin se tulosta vähääkään haittais,
          Leila ja Teemu he tiputtel putkeen
          Esko hän valmetil valitsi kutkeen.
           
          Vähillä töillähän olen täs mennyt
          ahkeransuuntahan vähästi en nyt,
          ikä ja rempat ne esteitä laittaa
          kyyristepuuha se pahimmin haittaa.
           
          Voimat on vähineet vuosien myötä
          enkä mä kaipaile suuremmin työtä,
          toki sais puuhailles sielulle rauhaa
          olemain mylly näin väsyihin jauhaa.
           

Pentti Pohjola 20000518 (20000518) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu