20000517 Värssyillä leikin

          20000517   Toiveit ol ehtinyt.....


               Vuodet nuo vanhalla joutuisast kulkee
               sille ei tippaakaan mitään voi
               elämä itseensä tallaajans sulkee
               kiireyden hymnikin ajoin soi,
               laatuja etsitään jokainen täällä
               pakkiinsa helmiä keräilen
               siltikin monesti niukkia näällä
               köyhänä poikana heräilen
                
               Toiveit ol ehtinyt oraalle saakka
               sitten jo halla ne leikannut
               estoisist kertynyt tuollaisist taakka
               runsaampaa vaikkakin veikannut,
               ilolla silti ain sormensa peleis
               moinenhan mieltä se rauhoittaa
               liikutaan rennosti tulleissa keleis
               ärsee vaik joskus se pauhoittaa.
                
               Sujuvain toivoisi pökkivän meitä
               -poluilla, myöskin sen mutkissa
               osattais harppailla oikoisii teitä
               -niukast, nois tuskaisis kutkissa,
               retevän rentoa päiviinsä löytäin
               tympivät kimpuistaan pyyhkäisten
               valon et kestävä, omakin pöytäin
               salassa harminsa nyyhkäisten.
                

          20000516 Riemunkin rippeitä...

               Kyllähän heikkoutens jokainen huomaa
               sehän on vuosien mukanaan tuomaa,
               onhan siin kivaakin tietysti määräs
               etteipä aina vain pelkästi vääräs.
                
               Riemunkin rippeitä päivittäin hoksaa
               nupissa aatokset toisiinsa poksaa,
               kumu ei aina se suurinta laatuu
               syntymälahjaks jos hiljaista saatuu.
                
               Mieles voi rakentaa ihan vaik mitä
               tuumaappa kaveri hetkinen sitä,
               juhlia, remua, - aukenee taivas
               unhoittuu silloin se ikuinen vaivas.
                
               Palmujen alle voi aatoksin ujuu
               Kiinaan tai Japaniin, retki se sujuu,
               itsens vaan irroittaa kiusojen alta
               odottaa moist eipä pitkästi malta.
                
               Tuumailumaailma halpaa on huvii
               mielessä pelkästi rakentaa kuvii,
               nuukastiosaavan tärkeä tietää
               arkea myöhemmin helpompi sietää.
                
               Kouluissa tuskin saa tällaista oppii
               vaikka se maailman tehointa roppii,
               alettais joukolla touhuilla tuota
               etäältä kierrettäis harmien suota.
 

          20000516 Pätemätarvetta....

               Mikä sen pelmannin oikeesti tekee
               halulla vetelee sellaista rekee,
               onko se geeneissä tullutta määrää
               ettäpä sellaisel saralla häärää.
                
               Liekö tuo alttiut itsensä voittaa
               pieneskin tilantees tahtoo kun soittaa,
               kiipeilynhenkikö liikkeelle viskaa
               haitarin näpytkö sielua riskaa.
                
               Toki voi viululla toimia samoin
               homma käy kymmenin erisin kamoin,
               kitaraa, bassoa, pianoa hiplain
               sävelten tulvies ilmoille, liplain.
                
               Pätemätarvetta lieneekö moinen
               ilmaisis selvemmin joku ehk toinen,
               sieluhun siltikin yhteys  varmaan
               näin sen saa päältänsä arkisen harmaan.
                
               Kuuntelukuntaakin olla sit pitää
               siitä vast fiilinkii oikeaa itää,
               ellei saa palkkioks taputust koskaan
               pelmannihenki se vajoaa moskaan.
                
               Sävelet soimaan ja latinkii pyssyyn
               vaikka sit tehtäisiin huomisensyssyyn,
               tuollaisest iloa taltehen kantaa
               mukavaa palaute, extraa se antaa.

                

         20000515 Itseäink täs....

               Monimutkii toiset hakee
               into kellä kyllin sakee,
               äijäkkä oon vähänmääris
               eikä auta, kuin sit hääris.
                
               Oma polku tullut tutuks
               kullanhohto muuttunt rutuks,
               huijaellaan tänne, tuonne
               ajas itaruuden luonne.
                
               Pelkoa ei vähänlopust
               sitä löytyy kukkui ropust,
               taito sehän lähes tyhjä
               askeltelunmäärä, nyhjä.
                
               Itseäink täs yhä moitin
               vuosissa kyl jotain voitin,
               elän nöyränmielen muistain
               hihastani hipun puistain.
                
               Sankaruus ei meikää paina
               onnistuma, se vain laina,
               antaa toisten kiihdytellä
               parempineen viihdytellä.
                
               Jokaisel kyl omans arvo
               tarpeetta ei kukaan tarvo,
               nöyryys ei oo suinkaan puppuu
               -ilokaan tuo, tyhjänsuppuu....
                
                              

Pentti Pohjola 20000517 (20000517) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu