Paljon
on mennyt...
Paljon on mennyt tuot elämää hukkaan
kun tätä tietäni tallannut,
eikä ain noussutkaan toiveeni kukkaan
sivuun on siirtoni kallannut.
Vainkin silt riemua rintahan tuonut
aamuja uusia nähdä sain,
onnisenmuruja puhtaita suonut
etsimätietäin kun mä hain.
Miksi sit selittää tarkemmin pitäis
vaivansa kukin tääl kantakoon,
erheitä, luuloja pelkästi itäis
sivuhun mappimme pantakoon.
Yhteistä aikaakin tietysti meillä
lapsesta saakka kun asteltiin,
pölyjä, pimeitä, tietysti teillä
kyyneliin silmämme kasteltiin.
Jaksamispuolest myös klappia löydän
sen kyllä tunnustan reilusti,
vajaana istunut puolellain pöydän
torjumain kynsissä, heilusti.
Rosoista löytyi näin elämän itu
kokemusperäistä kerrattiin,
pienesti vaatimapuolella hitu
suurennuslasilla verrattiin.
Lahdella
leikkivät....
Kerranhan täällä vaan elossa ollaan
hyvyydentulleet siis muistetaan,
annetaan kivuuden kertyä jollaan
nurjan ne puoliset suistetaan.
Mieli voi horjua sinne ja tänne
järkeä silti ei hukata,
elo on sellainen kaareva jänne
mitä ei tyhmillä pukata.
Vaikka ois voimat jo siirtyneet hihast
antaapa olla tuon sitten niin,
siirrytään etäälle kaunasta, vihast
ehdoton rajamme olkoon siin.
Toiveisel mielellä aurinko paistaa
kukkaiset loistavat komuuttaan,
hehkeän kesäisen nenällään haistaa
etsies riemukast omuuttaan.
Lahdella leikkivät kisaillen laineet
koivutkin kertovat juttujaan,
siinä ne intoisten entraus-aineet
tapaamas ilolla tuttujaan.
kesä on uudesti vieraana meillä
eikä se ikiä riitä siin,
ollaan nyt kerrankin oikeilla teillä
pidetään harmien ovet kiin.
Asenne
oikea...
Elon on tottavie kivakin juttu
vaikka tuo marmatus purkeaa,
ärsyttää vähäkin, tulleena ruttu
itkuinen ilme se surkeaa.
Kaikki on lahjana erittäin hyvää
-ymmärrys, aattele tuota juu,
henkisten poluilla riittävän syvää
vaikka noit jauhavi turhia suu.
Asenne oikea pussistaan noutaa
eikä ain jarruja tökkiä,
silloinhan riittäväst mielellä poutaa
iloisen äärellä kökkiä.
Työ olis ehdoitta enivin lääke
jaksais vaan pinoistaan nostella,
harhaantuis kimpuista vihdoinkin kääke
-mitättömyyksilleen kostella.
Jalkaa sit pitäisi toppailla taidoin
kielenkin hallinta kurissa,
asianpaikassa olemin vaidoin
sopuisuus, kulkien urissa.
-unia nähden, - ja päivisin jaksaa
ettei vaan sortuisi suruihin,
tämä sit kultaista olojen taksaa
miksi siis tyytyisi muruihin?
Joskus
on jaksanut...
Orpona ollessa elämäntiellä
harmit ne harteita kivistää,
siinä ei ratsua suitsista piellä
nurjuus vaan tahtoa tivistää.
Tuttua polkua piennarta pitkin
monojen mäiskeessä läpsyttäin,
utuisen nestettä ankeesti litkin
laihoja raajojain käpsyttäin.
Meillä on kaikilla tahtojen määrä
usein se varmaan ehk piilossa,
rasittaa ruosteinen, suuntana väärä
tyhjyydenkolkkia siilossa.
hymy on hyytynyt, eikä sit muista
-vedellä korvien kohteisiin,
ehdoton tietämys, - tälleen ei luista!
hakemat unhossa, hohteisiin.
Joskus on jaksanut työtäkin painaa
kaikilla voimien määrillä,
sitäkin tehty, et pankista lainaa
evästä, soittojen häärillä.
Velat kyl maksettu ohjeitten mukaan
kymmenii vuosia taaksepäin,
silti ei riemua myötäiseen sukaan
nalliksi laanille yksin jäin.
|