20000504 Viruksien uhallakin

          Paljon on mennyt... 

               Paljon on mennyt tuot elämää hukkaan
               kun tätä tietäni tallannut,
               eikä ain noussutkaan toiveeni kukkaan
               sivuun on siirtoni kallannut.
               Vainkin silt riemua rintahan tuonut
               aamuja uusia nähdä sain,
               onnisenmuruja puhtaita suonut
               etsimätietäin kun mä hain.
                                
               Miksi sit selittää tarkemmin pitäis
               vaivansa kukin tääl kantakoon,
               erheitä, luuloja pelkästi itäis
               sivuhun mappimme pantakoon.
               Yhteistä aikaakin tietysti meillä
               lapsesta saakka kun asteltiin,
               pölyjä, pimeitä, tietysti teillä
               kyyneliin silmämme kasteltiin.
                
               
               Jaksamispuolest myös klappia löydän
               sen kyllä tunnustan reilusti,
               vajaana istunut puolellain pöydän
               torjumain kynsissä, heilusti.
               Rosoista löytyi näin elämän itu
               kokemusperäistä kerrattiin,
               pienesti vaatimapuolella hitu
               suurennuslasilla verrattiin.
                
 

          Lahdella leikkivät....

               Kerranhan täällä vaan elossa ollaan
               hyvyydentulleet siis muistetaan,
               annetaan kivuuden kertyä jollaan
               nurjan ne puoliset suistetaan.
               Mieli voi horjua sinne ja tänne
               järkeä silti ei hukata,
               elo on sellainen kaareva jänne
               mitä ei tyhmillä pukata.
                
               Vaikka ois voimat jo siirtyneet hihast
               antaapa olla tuon sitten niin,
               siirrytään etäälle kaunasta, vihast
               ehdoton rajamme olkoon siin.
               Toiveisel mielellä aurinko paistaa
               kukkaiset loistavat komuuttaan,
               hehkeän kesäisen nenällään haistaa
               etsies riemukast omuuttaan.
                
               Lahdella leikkivät kisaillen laineet
               koivutkin kertovat juttujaan,
               siinä ne intoisten entraus-aineet
               tapaamas ilolla tuttujaan.
               kesä on uudesti vieraana meillä
               eikä se ikiä riitä siin,
               ollaan nyt kerrankin oikeilla teillä
               pidetään harmien ovet kiin.
                
 

          Asenne oikea...

               Elon on tottavie kivakin juttu
               vaikka tuo marmatus purkeaa,
               ärsyttää vähäkin, tulleena ruttu
               itkuinen ilme se surkeaa.
               Kaikki on lahjana erittäin hyvää
               -ymmärrys, aattele tuota juu,
               henkisten poluilla riittävän syvää
               vaikka noit jauhavi turhia suu.
                
               Asenne oikea pussistaan noutaa
               eikä ain jarruja tökkiä,
               silloinhan riittäväst mielellä poutaa
               iloisen äärellä kökkiä.
               Työ olis ehdoitta enivin lääke
               jaksais vaan pinoistaan nostella,
               harhaantuis kimpuista vihdoinkin kääke
               -mitättömyyksilleen kostella.
                
               Jalkaa sit pitäisi toppailla taidoin
               kielenkin hallinta kurissa,
               asianpaikassa olemin vaidoin
               sopuisuus, kulkien urissa.
               -unia nähden, - ja päivisin jaksaa
               ettei vaan sortuisi suruihin,
               tämä sit kultaista olojen taksaa
               miksi siis tyytyisi muruihin?
                
 

          Joskus on jaksanut...

               Orpona ollessa elämäntiellä
               harmit ne harteita kivistää,
               siinä ei ratsua suitsista piellä
               nurjuus vaan tahtoa tivistää.
               Tuttua polkua piennarta pitkin
               monojen mäiskeessä läpsyttäin,
               utuisen nestettä ankeesti litkin
               laihoja raajojain käpsyttäin.
                
               Meillä on kaikilla tahtojen määrä
               usein se varmaan ehk piilossa,
               rasittaa ruosteinen, suuntana väärä
               tyhjyydenkolkkia siilossa.
               hymy on hyytynyt, eikä sit muista
               -vedellä korvien kohteisiin,
               ehdoton tietämys, - tälleen ei luista!
               hakemat unhossa, hohteisiin.
                
               Joskus on jaksanut työtäkin painaa
               kaikilla voimien määrillä,
               sitäkin tehty, et pankista lainaa
               evästä, soittojen häärillä.
               Velat kyl maksettu ohjeitten mukaan
               kymmenii vuosia taaksepäin,
               silti ei riemua myötäiseen sukaan
               nalliksi laanille yksin jäin.
                

Pentti Pohjola 20000507 (20000507) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu