20000409 Itsepistelyä 

 Kylmää ois olla...


          Tunteet on ihmisen valoisin puoli
          annetaan niitten siis reivailla
          kaikki se selvinnee murhe ja huoli
          jonka voi syrjähän heivailla,
          ilokin paikkana tilansa tarvii
          riemu kun ryppäiksi kertyilee
          ongelmapuoletkin eduiksi harvii
          uudeks kun ajatus vertyilee.

          Kylmää ois olla tuol järjellä pelkäst
          arkista sarkaa sit kyntäis vain
          hakuisen hyisellä kompuratelkäl
          vallassa muualta tulleen lain,
          omista aivoista karttoja löytää
          siitä vaan polkuja mutkimaan
          saa siinä nauttia runsasta pöytää
          itset kun laittavi tutkimaan.

          Hyvyys on haussa, sen reilusti sanon
          kompastus usein vaik keikannut
          yhäkin uusia apuja anon
          en toki varmoiksi veikannut,
          kaverit hoitanee osaamapuolen
          missä mul aatokset tukossa
          rauhassa eloni lastuja vuolen
          itsekkääntuntuista ukossa.
 
 
 

 Väen vast vängällä...


          Huolia tahtoo noit kertyä
          taipumus siihen on vertyä,
          aika se vain niitä eteen tuo
          kireänhetkiä mieleen luo.

          Jospa sais aiemmast muutosta
          entrailis tietysti puutosta,
          alan noit juttuja pohtia
          kinkkisentuntuisii kohtia.

          Silmä kun tottunut maisemaan
          roska jo laittavi haisemaan,
          itsel mul aatos niin kapea
          nurkiltakurkis viel apea.

          Väen vast vängällä tottuu siin
          että on määryyltä ovet kiin,
          sinkilöi laittaneet toiveille
          vilkutusluonteist vaan hoiveille.

          Ihan tää tarpeetont tohinaa
          henkisten kiehujen kohinaa,
          suu siin voi sanoa ärriä
          yrittäin kumoilla kärriä.

          Syit ei ain tarvitse hakea
          kun jo on ärsytys sakea,
          hellitä hullutus mielestä
          rapsi jo roskaisuus kielestä.
 
 
 

 Sovelluspulmia....


          Lukea paljonhan tietysti pitää
          siitähän sitä ain etua itää,
          hakien valmista omaansa käyttöön
          keräytyy reservei plakkariin, näyttöön.

          Sovelluspulmia siltikin riittää
          pätkiä toisiinsa konstista liittää,
          että ois hyöty se pykytysvoimaa
          keskenhän jätetty, sielua soimaa.

          Monilla kirjastot niteistä notkuu
          antaen edistyssuuntaista potkuu,
          vielä kun ihastus yleistä aivan
          korvautuu hyötynä tullehen vaivan.

          Ottaa voi osaa näin juttuun kuin juttuun
          ainahan törmäilee tekstinä tuttuun,
          eikö se sivistys uutten oo hakuu
          lisäksi, kulttuurijoukkojen takuu.

          Päässä vaan juttuja määrätty määrä
          sinpäisen takia jatkuva häärä,
          noukka kun kirjoissa aamuin ja illoin
          eteenpäinkulussa kahlataan silloin.

          Vanhoilta tietoa laidoilta valuu
          se ei kyl vähennä korjailuhaluu,
          toimitaan yhäkin hyväimme eteen
          kertyilee renkaita kulkemaveteen.
 
 
 

 Älkääpä pitäkö....


          On niitä monia elämänkohtii
          joita ain sietänee useinkin pohtii,
          asunto, ruoka ja lämpökin lisäks
          aivankuin mukavantuloksi, nisäks.

          Jos sitä palelee vaatteitten puuttees
          onpahan yleenskin haittojen juuttees,
          rahatta nälkäkin vierelle ryntää
          omat ne vakonsa kiusaiset kyntää.

          Kesällä kyllä on useinkin vari
          siitä siis haittainen elojen kari,
          pilveksen alle tuos tohtia koittaa
          trooppisen ilmaston hankaluus voittaa.

          Hyvä et terveyt vieläkin tallel
          vaikka jo haittaisiin menemät kallel,
          ylös kun istumast rohkeesti nousee
          virittää kummasti huomisenjousee.

          Älkääpä pitäkö tällaista tärkeen
          heti ma mainitsen ujosti kärkeen,
          leikki on leikkii, ja siitä sit poikki
          ajatus rennosti kaseikois loikki.

          Riimeillä kulutan joutavii hetkii
          tekemäl miettelyil pikkuisii retkii,
          eikä tää tosikoil vähääkään sovi
          heiltä näin pysyykin kiinni tuo ovi.
 
 
 

 Lapsena ei ollut....


          Rankkaa tuo elämä työtäkin vailla
          ainakin tällaisil syrjäisil mailla,
          itsensä seura kun ainoa hyöty
          eväät jo melkoisen tarkasti syöty.

          Valitusvirttähän tää ei siis lainkaan
          jos ei kyl muutakaan järkevää vainkaan,
          ihmisen puhetta, kynällä esiin
          ettei käy näkimet turhasti vesiin.

          Lapsena ei ollut mallia yhtään
          hatusta kaiken sen joutuili nyhtään,
          toki ei palkintoi tällailla tuonut
          kultaista lusikkaa handuhun suonut.

          Mukava miettii silt entisii aikoi
          tuol oli sellasii, innostustaikoi,
          joit ei nyt vanhana etsiä tohi
          onhan niin monet jo täydesti ohi.

          Kun ei ois koskaan tuot soittanut suuta
          tehnyt sit hämminkii vähääkään muuta,
          ehkäpä niukkiutunt raameissaan harmi
          jota ei tältaval ikuna varmi.

          Silti on siedetyst ollut tuot tilaa
          mihinkä itseään yhäkin hilaa,
          annetaan kellomme raksuttain käydä
          eihän siin huomen niin mieltäkään jäydä.
 
 
 

 Omista puutteista....


          Turhaanhan tässä mä osaani itken
          pelkkiä rikkoi kun elostain kitken,
          iloo jos riittäisi hommassa mukan
          laittaisi vaikkapa liepeeseen kukan.

          Mennyt on mennyttä, ei siinä mitään
          vähänsä joutuu ne hallussa pitään,
          ankeeta mieltä vois ylemmäs naahail
          silläkin silmällä uusihin kaahail.

          Omista puutteista tällainen johtuu
          herkkyydentähteethän aikanaan rohtuu,
          ellei ois kellekään vähääkään huoleks
          kääntyisi elo se mielemmän puoleks.

          Huonostihoidetut keinot siis mulla
          ehyympikuoriseks joskus vois tulla,
          senhän mä myönnän ja huomista vuotan
          yhä silt harmaita läheisil tuotan.

          Riitä ei mulla noit papuja pesäs
          viihtyä tule ees lämpöises kesäs,
          mitä nyt lahden se päilyvä pinta
          siitä kyl rikkaustuu vanhankin rinta.

          Soudan ja huopaan ma ain yhä täällä
          tiedotta touhotan kiukunkin näällä,
          kohta taas hoksaan ei saata tälleen
          riipaksi rahistun äkisti välleen.
 
 
 

 Tiukalle laittain...


          Vastuisen tuntoo ei liene mulla
          koskapa riipaks läheisil tulla,
          ei olis kivaa moitteita vuottaa
          siltikin niitä toisille tuottaa.

          Pahast on menneet hommat ne syteen
          sekavaa soopaa jättänyt kyteen,
          kymmenii vuosii risaisten vallas
          joskus ehk murtunt elolta kallas.

          Se juuri kenkkuu, toisil tuo huolta
          ujuttain lähel nurjaista puolta,
          osaamat ajois sulkea suuta
          keksimät keinoo yhtäkään muuta.

          Tiukemmal laittain ehkäpä luontuis
          selkeimmil vesil kulku se juontuis,
          oon kyllä heikko oppimaan mitään
          tuontähden joudun nurjiain pitään.

          Hermo kun pettää, yksin se jättää
          tantalustuskia niskahan mättää,
          miten tään kelkan suuntaa vois vaihtaa
          näkyvii karei tietoisest kaihtaa.

          Pohjalla rauha silti on mieles
          eri vaik suuntaa purkeilee kielest,
          yritysvoimaa hauksimaan tästä
          löytämään ehjää siis elämässä.
 

Asko Korpela 20000410 (20000410) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu