Kylmää ois olla...
Tunteet on
ihmisen valoisin puoli
annetaan niitten
siis reivailla
kaikki se selvinnee
murhe ja huoli
jonka voi syrjähän
heivailla,
ilokin paikkana
tilansa tarvii
riemu kun ryppäiksi
kertyilee
ongelmapuoletkin
eduiksi harvii
uudeks kun ajatus
vertyilee.
Kylmää
ois olla tuol järjellä pelkäst
arkista sarkaa
sit kyntäis vain
hakuisen hyisellä
kompuratelkäl
vallassa muualta
tulleen lain,
omista aivoista
karttoja löytää
siitä vaan
polkuja mutkimaan
saa siinä
nauttia runsasta pöytää
itset kun laittavi
tutkimaan.
Hyvyys on haussa,
sen reilusti sanon
kompastus usein
vaik keikannut
yhäkin
uusia apuja anon
en toki varmoiksi
veikannut,
kaverit hoitanee
osaamapuolen
missä mul
aatokset tukossa
rauhassa eloni
lastuja vuolen
itsekkääntuntuista
ukossa.
Väen vast vängällä...
Huolia tahtoo
noit kertyä
taipumus siihen
on vertyä,
aika se vain
niitä eteen tuo
kireänhetkiä
mieleen luo.
Jospa sais aiemmast
muutosta
entrailis tietysti
puutosta,
alan noit juttuja
pohtia
kinkkisentuntuisii
kohtia.
Silmä kun
tottunut maisemaan
roska jo laittavi
haisemaan,
itsel mul aatos
niin kapea
nurkiltakurkis
viel apea.
Väen vast
vängällä tottuu siin
että on
määryyltä ovet kiin,
sinkilöi
laittaneet toiveille
vilkutusluonteist
vaan hoiveille.
Ihan tää
tarpeetont tohinaa
henkisten kiehujen
kohinaa,
suu siin voi
sanoa ärriä
yrittäin
kumoilla kärriä.
Syit ei ain tarvitse
hakea
kun jo on ärsytys
sakea,
hellitä
hullutus mielestä
rapsi jo roskaisuus
kielestä.
Sovelluspulmia....
Lukea paljonhan
tietysti pitää
siitähän
sitä ain etua itää,
hakien valmista
omaansa käyttöön
keräytyy
reservei plakkariin, näyttöön.
Sovelluspulmia
siltikin riittää
pätkiä
toisiinsa konstista liittää,
että ois
hyöty se pykytysvoimaa
keskenhän
jätetty, sielua soimaa.
Monilla kirjastot
niteistä notkuu
antaen edistyssuuntaista
potkuu,
vielä kun
ihastus yleistä aivan
korvautuu hyötynä
tullehen vaivan.
Ottaa voi osaa
näin juttuun kuin juttuun
ainahan törmäilee
tekstinä tuttuun,
eikö se
sivistys uutten oo hakuu
lisäksi,
kulttuurijoukkojen takuu.
Päässä
vaan juttuja määrätty määrä
sinpäisen
takia jatkuva häärä,
noukka kun kirjoissa
aamuin ja illoin
eteenpäinkulussa
kahlataan silloin.
Vanhoilta tietoa
laidoilta valuu
se ei kyl vähennä
korjailuhaluu,
toimitaan yhäkin
hyväimme eteen
kertyilee renkaita
kulkemaveteen.
Älkääpä pitäkö....
On niitä
monia elämänkohtii
joita ain sietänee
useinkin pohtii,
asunto, ruoka
ja lämpökin lisäks
aivankuin mukavantuloksi,
nisäks.
Jos sitä
palelee vaatteitten puuttees
onpahan yleenskin
haittojen juuttees,
rahatta nälkäkin
vierelle ryntää
omat ne vakonsa
kiusaiset kyntää.
Kesällä
kyllä on useinkin vari
siitä siis
haittainen elojen kari,
pilveksen alle
tuos tohtia koittaa
trooppisen ilmaston
hankaluus voittaa.
Hyvä et
terveyt vieläkin tallel
vaikka jo haittaisiin
menemät kallel,
ylös kun
istumast rohkeesti nousee
virittää
kummasti huomisenjousee.
Älkääpä
pitäkö tällaista tärkeen
heti ma mainitsen
ujosti kärkeen,
leikki on leikkii,
ja siitä sit poikki
ajatus rennosti
kaseikois loikki.
Riimeillä
kulutan joutavii hetkii
tekemäl
miettelyil pikkuisii retkii,
eikä tää
tosikoil vähääkään sovi
heiltä
näin pysyykin kiinni tuo ovi.
Lapsena ei ollut....
Rankkaa tuo
elämä työtäkin vailla
ainakin tällaisil
syrjäisil mailla,
itsensä
seura kun ainoa hyöty
eväät
jo melkoisen tarkasti syöty.
Valitusvirttähän
tää ei siis lainkaan
jos ei kyl muutakaan
järkevää vainkaan,
ihmisen puhetta,
kynällä esiin
ettei käy
näkimet turhasti vesiin.
Lapsena ei ollut
mallia yhtään
hatusta kaiken
sen joutuili nyhtään,
toki ei palkintoi
tällailla tuonut
kultaista lusikkaa
handuhun suonut.
Mukava miettii
silt entisii aikoi
tuol oli sellasii,
innostustaikoi,
joit ei nyt
vanhana etsiä tohi
onhan niin monet
jo täydesti ohi.
Kun ei ois koskaan
tuot soittanut suuta
tehnyt sit hämminkii
vähääkään muuta,
ehkäpä
niukkiutunt raameissaan harmi
jota ei tältaval
ikuna varmi.
Silti on siedetyst
ollut tuot tilaa
mihinkä
itseään yhäkin hilaa,
annetaan kellomme
raksuttain käydä
eihän siin
huomen niin mieltäkään jäydä.
Omista puutteista....
Turhaanhan
tässä mä osaani itken
pelkkiä
rikkoi kun elostain kitken,
iloo jos riittäisi
hommassa mukan
laittaisi vaikkapa
liepeeseen kukan.
Mennyt on mennyttä,
ei siinä mitään
vähänsä
joutuu ne hallussa pitään,
ankeeta mieltä
vois ylemmäs naahail
silläkin
silmällä uusihin kaahail.
Omista puutteista
tällainen johtuu
herkkyydentähteethän
aikanaan rohtuu,
ellei ois kellekään
vähääkään huoleks
kääntyisi
elo se mielemmän puoleks.
Huonostihoidetut
keinot siis mulla
ehyympikuoriseks
joskus vois tulla,
senhän
mä myönnän ja huomista vuotan
yhä silt
harmaita läheisil tuotan.
Riitä ei
mulla noit papuja pesäs
viihtyä
tule ees lämpöises kesäs,
mitä nyt
lahden se päilyvä pinta
siitä kyl
rikkaustuu vanhankin rinta.
Soudan ja huopaan
ma ain yhä täällä
tiedotta touhotan
kiukunkin näällä,
kohta taas hoksaan
ei saata tälleen
riipaksi rahistun
äkisti välleen.
Tiukalle laittain...
Vastuisen
tuntoo ei liene mulla
koskapa riipaks
läheisil tulla,
ei olis kivaa
moitteita vuottaa
siltikin niitä
toisille tuottaa.
Pahast on menneet
hommat ne syteen
sekavaa soopaa
jättänyt kyteen,
kymmenii vuosii
risaisten vallas
joskus ehk murtunt
elolta kallas.
Se juuri kenkkuu,
toisil tuo huolta
ujuttain lähel
nurjaista puolta,
osaamat ajois
sulkea suuta
keksimät
keinoo yhtäkään muuta.
Tiukemmal laittain
ehkäpä luontuis
selkeimmil vesil
kulku se juontuis,
oon kyllä
heikko oppimaan mitään
tuontähden
joudun nurjiain pitään.
Hermo kun pettää,
yksin se jättää
tantalustuskia
niskahan mättää,
miten tään
kelkan suuntaa vois vaihtaa
näkyvii
karei tietoisest kaihtaa.
Pohjalla rauha
silti on mieles
eri vaik suuntaa
purkeilee kielest,
yritysvoimaa
hauksimaan tästä
löytämään
ehjää siis elämässä.
|