Juttu voi alkaa....
Kuvitteet veivät
ne useinkin harhaan
arka ol kohta
mielelle tää
ihminen unohtaa
omansa parhaan
fanttasioittensa
valtaan kun jää,
haaveitten ympyrä
silloin se eessä
pakkoiset mielteet
kun puristaa
turhemmil silmänsä
punottaa veessä
syöntänsä
masennus rutistaa.
Juttu voi alkaa
se riemuisel tunnol
ilo et kuohuu
yl partaitten
eikä siin
estettä aavista kunnol
toive kun täyttymä
hartaitten,
oispa sen huomannut
läheistens kautta
suunta kun linjassa
karien
eipä ois
ehtinyt hajota lautta
alla ees mielteitten
varien.
Nyt kyllä
haavereist pitkästi aikaa
unho on kerännyt
kippeet pois
siltikin vielä
ehk ontosti kaikaa
eilisen ääril
kuin surut ois,
onhan tuo jarruja
rempseille tuonut
samalla hyvilkin
hellinyt
harrastepuolelle
vilskettä suonut
paikkaansa ihmisen
tellinyt.
Muistellaan juttuja....
Haittansa
jokainen tieltänsä löytää
sehän se
selvää jo alusta
kuitenkin reiluu,
et rohkeesti töytää
paremman huomisen
halusta,
virheitä
kertyy noit liepeisiin väkist
ikää
ei huppu oo peitteenä
mukavaa nostella
toiveita säkist
ymmärryssävyiset
keitteenä.
Muistetaan juttuja
vuosien takaa
persoonii oli
siel suuria
noilla ol ohjeita
meikäisil jakaa
alentaan tietojen
muuria,
Akseli, Matti,
ja useita toisii
heittivät
huulta he innoissaan
jotka jo nurmien
alla nuo koisii
tunsivat vastuuta
rinnoissaan.
Aiempain polvien
hyötyätuovat
olivat oikeita
säikeitä
jälkeenkinpäisesti
varmuutta suovat
eikä ees
keinoina räikeitä,
nykyisyys vanhemmalt
sietoa vaatii
tosin se aina
ei onnistu
ymmärtämättä
on tänäistä raatii
jalka ei lankulta
ponnistu.
Ihmekös sitten tää....
Vanhana elämä
hitaaksi muuttuu
turha ees tuosta
ois väitellä
useinkin itsehens
väkiste suuttuu
osaamat juttuja
päitellä,
ennen ei surkeiltu
vuosien kulkuu
iloista rapsittiin
maut ne pois
väistettiin
kepeesti kaikkea sulkuu
niinkuin ei
niitä ollutkaan ois.
Ihmekös
sitten tää haikea mieli
josta on mehut
jo puisteltu
silti viel lörppyää,
tolkuttaa kieli
parhaat vaik
etäälle suistettu,
onneksi vielä
voi kinttua heittää
jäykkien
jäsenten myötä juu
muistinkin huonuutta
yrittäin peittää
kunhan ei harhoi
lado suu.
Elämän
illassa mukavaa riittää
kunhan on vaatimat
vähissä
saaduista päivistä
nöyrästi kiittää
himppuisest
tuostakin lähistä,
turha on rimpuilla
tutkainta vastaan
sisäiset
saisi vain sekaisin
olo se heijailee
kulkijalastaan
riimejä
viihdyksi tekaisin.
Eletyt päivät on....
Maita ja
metsiä mielisi kulkee
vaikka nuo voimat
ne vähissä
entisten kartathan
sieluunsa sulkee
kuin oisi tänäänkin
nähissä,
polut ja pensaat,
sun kivet ja kannot
niillähän
nuorena hyppelin
yleensä
luonnon sen puolehenkannot
tuntoi siit
rintahan nyppelin.
Eletyt päivät
on lahjaksi saadut
tuota ma tankkailen
aivoihin
olipa sekundaa
vaikkapa laadut
lääkettä
ykstoikon vaivoihin,
kaverinpuute
se pitänee kestää
nurkkia kotinsa
rakastaa
urputusolonsa
tykkänään estää
muittenkin moitteita
pakastaa.
Yksinkin pärjää,
jos nöyryyden muistaa
hiljaakin hiihtäen
ehditään
aatos kun pikkasest
yhäkin luistaa
ontelonreunoja
lehditään,
jotakin pakko
sit tosiaan puuhail
ehyymmän
mielen et pitää voi
saa siinä
seassa rennosti luuhail
kohtalonvalssi
kun taustoil soi.
Omuutta uusihin....
Ankea mieli
ois suruista kantaa
ellei tuo virkeä
vilahtais
mutta kun huumori
itsestään antaa
ihme, jot kello
ei kilahtais,
päällisin
puolin voi nurjalta näyttää
vuosien määrä
kun niskassa
siltikin valoisa
raameja täyttää
eteenpäin
ollaan tääl viskassa.
Omuutta uusihin
pitäilee pökkii
saadakseen etujaan
esille
turhahan perskeissä
aikaansa kökkii
huitaistaan
ruuhi vaan vesille,
siellä
nuo vuottavat salmet ja saaret
kaislaiset rantamat
rauhaiset
pilvien harsot
ja taivahan kaaret
tuulosen tyttöset
lauhaiset.
Kaikkea tätä
voi edukseen saada
pienellä
viiveellä tottakai
eikä ne
unelmat kaikkea kaada
todellispohjaakin
tuolta sai,
liikutaan luonnossa
silmämme auki
onhan taas talvikin
tulossa
nytpä se
polskahti jossakin hauki
elämme
maailman sulossa.
Nämä on arvoja....
Vieraalta
tuntuisi elämä muual
syntymäpaikas
kun olla voi
täällä
on luontevaa levolla, ruual
hämyjen
hiljainen sointu soi,
pihalla jokainen
kohta on tuttu
keinussa kiikkuen
rauhaisaa
lahdenkin maisema
silmiä kuttu
värjyen
suloa lauhaisaa.
Nämä
on arvoja ylitse muiden
sitä äl
käy edes kiistämään
lehtevä
havina kotoisten puiden
katsehen saakin
sen viistämään,
iloja, suruja,
aistittuin täällä
lapsesta vanhuksen
varjoihin
ei ole metkempaa
pallomme päällä
uuvutaan suloisten
tarjoihin.
Kullakin keinonsa
itsensä löytää
uutehen aamuun
kun herätään
tokihan entisenmallisiin
töytää
haltuun kun
tuntoja kerätään,
elämänlaatua
muuttaa ei taitais
sehän on
tiukasti urissa
ylemmäsyritys
keinoja aitais
pidetään
menomme kurissa.
|