Riemua rintaan ja aatosta ylös jopahan kaikkoaa kimpuista hylös, täysiltä tuntuvat päivät ne uudet lahjaisenmääriltä tuos tilaisuudet. Aamulla pediltään ripeäst pomppaa toiminnanrytmistä etuiset komppaa, puuroa naamaan ja hommientielle sehän se riskaava olojen mielle. Tyttösen tiellään jos sirkeän löytää kivastpa koristaa etsijän pöytää, siinä siit taalataan naurujen paris untelonrippeetkin liiveistä karis. Puoliltapäivin taas portsua saamaan jälkiseks ruuaks vaik lettua naamaan, lopuksipäivää näin viritys vahva työmiehen handussa pitävä kahva. Illalla olo on tyyneyden summa taivaankin sävytys sopivan tumma, saunaan ja uimaan, ja palalle siitä eiköpä yhdelle valoisal riitä. Hyötyätuottavaa, näin kun sit hoituu yhteisön eduksi kaikeksi koituu, eikä se hikikään radalta suista vastuusi ihminen tärkeesti muista.
Hiljaisin poikakin näkee ja kokee eikä oo ainaisest ulalla vaikka tuost luulisi, henkisest sokee omasta syystänsä pulalla, ehkpä ei peräsin oikeessa suunnas yhteiset vain ne on määränä tarpeisten tullen tuost helposti muunnas alttiuskohtaiset hääränä. Apuja tarvii meist jokainen täällä yksinään alkaisi hytistää ollaanhan joukkona pallomme päällä siinäpä kelpaakin jytistää, kieroilumieltä ei reppuhun laittais vaikka niin joku ehk komentais helmisen hillinnän haurahan taittais ynsyyshän maisemaa rumentais. Näämmehän kukkien kesäiset sorjat honkien hiljaisen huminan koivujen lehteväin, vartensa norjan ukkosen kaukaisen kuminan, iloinen mieli ois palkinto suurin onnenkin ovi taas raollaan tuollainen kaataisi esteisen muurin kulkisi aura se vaollaan.
Ihminen punnitsee, mitä on tullut sitäkin sorttia, aatokset hullut, ei ole helppoa puhtoinen olla senverran sekaisin useinkin polla. Lähdetty mukaan on ehkäpä vääriin tekoja rullalta huonoihin kääriin, aina ei tiedetä mikä sit totta palkkion sijasta löytyykin sotta. Noita kun miettii on tolalta poissa kahlailee syvällä elonsa soissa, huumori siltikin lääkkeistä parhain mennään vaik mitenkä kömpelöst marhain. Hyvät on haussa ne kaikissa kohtii plussat ja miinukset tarkasti pohtii, ehkäpä valoksi muuttuukin harmaa toki ei suunnasta siltikään varmaa. Unohtaa pitää ne kipeimmät kohdat perään voi löytyä oikeat johdat, rehdillä aatteella kannatust aina olemain nurjuus se pelkästi laina. Vaivaton avoimmuus kivointa piellä silloin saa hyräillä mennessään tiellä, opetusluontoista elämä antaa keveempi reppuaan uusihin kantaa.
Herkkyys on mielelle tärkehin avain sellaiset kohdat ne hitaasti tavain, ilojen tarjoilu saattaapi loppuu sehän ois kaikkien keinojen toppuu. Lupaus aina ei teoiksi muutu tuollaiseen voimaan ei helposti juutu, aika vast näyttävi kaapille paikan nostaako vihreen tai punaisen laikan. Onko ees ystävää kuulemas murheit sietämäs tyrskeitä, itkujen purheit, yksin ois lukossa, avaimet hukas haivenet harveneis takuulla tukas. Kohtalo kolkuttaa joskus se portil laittaen saatavat ehkäpä kortil, moista kyl haluais hamaan sit siirtää iloisen merkkisii taululle piirtää. Tieto ois valtaa, niin kirjoissa lukee rauhaisaa käsityst epäämät tukee, onko vaan itsellä kanttia siihen että sais puitua ehosti riihen. Esteet vois tietysti aina ne kiertää päästellä helpommal, missä tuo hiertää, sen kun vaan muistaa, et lahjaksi saatuu väsyneen oloonsa tyynemmin kaatuu.
Kohta on kevät ja kiurut ne laulaa joutsenet oikovat kaarevaa kaulaa, vesien välkettä tulvehtii tuolloin lintuset pesäinsä rakennushuolloin. Nurmessa vihreä viettääpi juhlaa samoin jo koivutkin komeitaan tuhlaa, pieniä pilviä taivaalla kulkee ihminen aisteineen syömmeens sen sulkee. Että voi kukkaset huumaavast tuoksuu ihailla saa myöskin purojen juoksuu, suvessa aina on valtavaa lumoo pimeänaatokset pakkoisest kumoo. Illalla rannalla kelpailee olla tuolla niin mukavain on katsannolla, venheet kun pollareis keinuvat hiljaa sehän se mielelle kypsäistä viljaa. Jos vielä tunteitaan saa siinä jakaa suloisen muistonkin olemiins takaa, henkinen hyvähän rikastaa mielen laittaen sanojen hakusil kielen. Monia suvia tahtoisi aistii niissä on haaveita, niissä on maistii, tähänkin määrään kyl ihanast tyytyy ettei niin väliä, joskus pois hyytyy.
Sehän on hyvä kun toisilta luontuu juttu kuin juttu se vaivatta juontuu, pelkästi silleen, et käypi vain ääreen näilläpä keinoilla taltioi hääreen. Varastot enii siin ehdoitta tietty onpahan kyllä tuot kiiretkin pietty, makoillen saapi vaan ympyrän, nollan paskiaislunteisen laiskurinhollan. Ensteisii juttuja tarttee niit pitää moisista uusia aatteita itää, vasaran heilutust, sahankin sointii kaikella tällä jo parantaa vointii. Aluks on tultava signaalit aivoist syvältä mielestä, ehtimäin kaivoist, hahmottain toimensa sellaisten mukaan ettei siin edelle ehdi ees kukaan. Tulokset kertyvät tuollaisist juuri kipinän ei tartte aluksi suuri, mutta kun puhaltaa henkeä tiuhaan saapikin eloa käytännönpiuhaan. Valot kun syttyy on helpompi toimii kypsyneet tarjotut näppeihins poimii, onneton alkukin jätiks voi kasvaa liukkuuksi saataes älyltä rasvaa.
Istuskellaan iltojamme vahvistellaan siltojamme, ystävistä voimaasaaden reunal menestyksenpaaden. Päivänkilo lämpii mieltä noustessansa idäst sieltä, näin taas alkaa uusi huomen räpsyttämään laittain luomen. Kellonmukaan hoituu toimet elonpuissa silleen loimet, vähyyttään ei niskast heitä unteluuttaan toisilt peitä. Ulottumat joskus vähis ettei tippaa pärjää lähis, olkoon vaikka ottopuute kun on sijoillensa juute. Maailma se keveänä olonpolku leveänä, keräytyis vaan tarpeeks uskoo sorjentamaan iltaruskoo. Haavehil on kivansortit iloisesti aukee portit, reippahast vaan askellusta johan kaikkoo kimpuist musta.
Ihinen itseäis älä sä pelkää sehän se orpojen karsinaan telkää, jossa ei päivytkään lempeäst paista tuolla on ankeaa ikävänlaista. Siellä ken virunut moniait vuosii ei ole vähääkään nykyisenkuosii, ystävät karttaa, ja vierahat jättää kylmäistä hilskua polulle mättää. Tuolta ei noustakaan tervehtiin toista vahvempaan yrittäin, ylemmäs soista, unteluus mielelle tyhjiä tuottaa vaikka kuin tuurihins mielisi luottaa. Ensin vaan lähtöään edemmäks lykkää tuumien tuota, et kohdassaan kykkää, sitten jo huomaakin, nyt täs en jaksa hikoilla turhasti eihän se maksa. Oravanpyörässä äkist tuos tiukast kalpea haamu vaan pilkistää niukast, miksihän puoleeni kukaan ei taivu selitysmääriini intoisest vaivu. Tää kyllä osaksi lienee se luuloo herkistää nurjille tarpeetta kuuloo, hymy ei siltikään nauruksi tuppaa orpuutens ääressä aina jos kuppaa.
Vaikka ois arki se synkänkin harmaa päiväkin paistaa tuo uudesti varmaan, kunhan ei uuvuksis toisia loukkaa yhdenkään reviiril ärseesti koukkaa. Mielessä purkeil voi vaik tulivuori siltikin ehyynä olkoonkin kuori, laava jos virtaileen rupeepi tuolta enentää taatusti kireisenpuolta. Hallintamieltä ei kuunaan oo liikaa oppia etsien muualta tsiikaa, jospa näin hoksaisi kertyneen hyödyn pääsisi alhosta räimityn, lyödyn. Kuvitemaailma liikaa meit ohjaa siksihän ruuhemme useinkin pohjaa, vaikka ois hollia selvillä vesil useinkin tarpeeton pursuaa esil. Järkeä, tunnetta, tiukemmin puihin varovaa olentaa seikkoihin muihin, eihän se valokaan pääse meilt karkuun suotta ois uupua ainaiseen parkuun. Läheistens arvoa pitäiskin nostaa aivan kuin uudesti lämpimyys ostaa, kiitoksenmieltä ei piiloon sais laittaa oikeella otteella luopumus taittaa.
Herrasenjestas on meillä nyt kevät esterinsuunnalta kosteanlevät, vielä on lunta sit pikkuisen maassa lämpimäneloisat niukasti haassa. Mutta kun mennään täst päiviä eteen alkaakin aika se olemain reteen, nurmista nousee taas vihreännukkaa pöyheäst maasta sielt kurkistaa kukkaa. Aurinko lämmöllään herättää elon tuulonen huisauttaa viluisist pelon, ihan kuin suhisten rehevyys enii suvella mitään ei edessään tenii. Kelpaa siin immeisten nauttia oloist mönkeilee elikot esille koloist, lintuset laulaa ja vaalivat pesää täähän sit onkin jo heleintä kesää. Syyspuolla pellot ne huojuvat viljaa elämän täyttymys keräytyy hiljaa, tuossa on kiitoksenkohtaa taas meillä iästä riippumat, olomme teillä. Vuodessa neljä on pääkohtaa jyrkkää toinen ain toisensa syrjähän tyrkkää, ei tule ykstoikkoo Suomessa koskaan vaikkei tuot trooppista ole meil joskaan.
Kivaa ois olla nois osaajan housuis saattais kyl huimailla äkkisiis nousuis, tätä kun pelkkää vaan tannerta tallant itseään nyhjöksiin pelkästi mallant. Tuo kyllä vaatisi ohjelmaan muutost pitäisi kierrellä kauempaa puutost, mistä se järki nyt lisänsä löytäis varmasti kipeisiin äkkisest töytäis. Joukossa menijäks musta ois, luulen tuostakin napinaa aavistain kuulen, oishan sil haitari, jos tuolla soittais pienemmän pahanhan puoleensa voittais. Ei kyllä enempää ruttukaan raiu polkat ja valssit ne räiskyen kaiu, vuodet on sotkeneet intoisen mielen hiljaiseks pistäneet rutunkin kielen. Voimaa ei löydy ees vähäistä tippaa nuhjujen kanssa täs köntytään hippaa, piirusteet toisinkin laatii vois kyllä mut ei niihin ikuna ylettyyn yllä. Silti on tähteenä hengelle heittoo josta saa nyhdettyy vilulle peittoo, kunhan vaan pännäilen joutessain tässä ollaanhan yhäkin kiin elämässä.
Ihminen eristyy menoista varmaan jos hän jo nuorena alla on harmaan, sellaista kulkuu on vaikeaa peittää ylennysvaihdetta silmäänsä heittää. Vaivatkin enentyy vuosien myötä alkaa jo pelätä keveetkin työtä, uppelunsuuntaanhan siin ollaan huiskal ihan jo äärien vaaraisel luiskal. Muutosta mieleen, ja järkeä nuppiin tyhjästä ei kerry tippaakaan kuppiin, onhan viel jokaisel meiningin tähde sitäpä etsimään iloikses lähde. Tiedä vaik mitä silt retkeltä löytää sellaista mikä vois koristaa pöytää, uninen mieli on tuollaisel este etsimätavoiteeks siksipä, keste. Kait tässä jutut on kulkeneet syteen entrauskorjaus jäänyt vaan kyteen, yhä voi sapluuna olla se väärä tunkiotarinoiks hoitunee häärä. Onneksi unohtuu tullehet vaivat kun noita miettelyi esille kaivat, nupin kun illalla tyynylle viskaa ehdoton totuus, et varmasti riskaa.
Turhia toimia, niitäkin tekee vetelee vaivaksi harmien rekee, saamatta suuntaansa kääntymään yhtään joutunee vastaisenvirtahan nyhtään. Ei ole keinoja millä vois torjuu silloinpa juuri nois herkimmin horjuu, näin on jo etäällä vasteitten luota aavikonomaista käsillä tuota. Hermostus pahinta mitä vois tietää kaikkea rajoissaan tuleehan sietää, juorut ja valheet ne, hitsiä noista reilulle surut ei itseään toista. Kuuntelukyky se lahjoista parhain asia pitäiskin snaijata varhain, näin on jo välttänyt pahimman puolen siirtänyt sivulle kiusan ja huolen. Tankkuulta tuntunee tällainen häärä ehkpä myös liikoina kielteisten määrä, näin vaan on arjessa monasti juttu henkisen kupeessa sijaitsee ruttu. Annettu aika se jokaisel tärkee kiirehän pahiten tulosta särkee, jospa jo huomenna metkemmin maistaa yllämme kirkkaammin aurinko paistaa.
Huolien allahan ei oisi kenkään ellei hän sortuisi omaansa tenkään, toisien syyttely vinoihin johtaa reilusti ihminen haasteesi kohtaa. Miettien sitä, mik tehtynä väärin inhossa suunnassa ollut et häärin, niukkuuden lisääjä enintä sorttii ollaanpa käyttämät tällaista korttii. Vaikeus onhan, et miten sen näkee suunnitepuolet jos ympäri mäkee, etuisin keino siin lötjähtää sohval hakien syytä tuol harmille, kohval. Usein on turhuutta huolien raahuu samoin se kiireinen etehen kaahuu, normaalijuttuja laittaen putkeen tasannee parhaiten haittaisen kutkeen. Suvi kun saapuu se lämpöisin illoin asettuu mielikin nöyremmäks silloin, rannalla tuumailu henkistä rieskaa lisäten taatusti sieluhun lieskaa. Poissa siin entiset huolet ja murheet tormien tulot, ja itkujen purheet, liitytään kivojen ihmisten sakkiin löytäen pätäkkää henkisten pakkiin.
Pentti Pohjola 20011205 (20011205) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu