20000406 Neljätoista riimiä


20011205 Illalla olo on...

Riemua rintaan ja aatosta ylös
jopahan kaikkoaa kimpuista hylös,
täysiltä tuntuvat päivät ne uudet
lahjaisenmääriltä tuos tilaisuudet.

Aamulla pediltään ripeäst pomppaa
toiminnanrytmistä etuiset komppaa,
puuroa naamaan ja hommientielle
sehän se riskaava olojen mielle.

Tyttösen tiellään jos sirkeän löytää
kivastpa koristaa etsijän pöytää,
siinä siit taalataan naurujen paris
untelonrippeetkin liiveistä karis.

Puoliltapäivin taas portsua saamaan
jälkiseks ruuaks vaik lettua naamaan,
lopuksipäivää näin viritys vahva
työmiehen handussa pitävä kahva.

Illalla olo on tyyneyden summa
taivaankin sävytys sopivan tumma,
saunaan ja uimaan, ja palalle siitä
eiköpä yhdelle valoisal riitä.

Hyötyätuottavaa, näin kun sit hoituu
yhteisön eduksi kaikeksi koituu,
eikä se hikikään radalta suista
vastuusi ihminen tärkeesti muista.


20011205 Hiljaisin poikakin...

Hiljaisin poikakin näkee ja kokee
eikä oo ainaisest ulalla
vaikka tuost luulisi, henkisest sokee
omasta syystänsä pulalla,
ehkpä ei peräsin oikeessa suunnas
yhteiset vain ne on määränä
tarpeisten tullen tuost helposti muunnas
alttiuskohtaiset hääränä.

Apuja tarvii meist jokainen täällä
yksinään alkaisi hytistää
ollaanhan joukkona pallomme päällä
siinäpä kelpaakin jytistää,
kieroilumieltä ei reppuhun laittais
vaikka niin joku ehk komentais
helmisen hillinnän haurahan taittais
ynsyyshän maisemaa rumentais.

Näämmehän kukkien kesäiset sorjat
honkien hiljaisen huminan
koivujen lehteväin, vartensa norjan
ukkosen kaukaisen kuminan,
iloinen mieli ois palkinto suurin
onnenkin ovi taas raollaan
tuollainen kaataisi esteisen muurin
kulkisi aura se vaollaan.


20011205 Hyvä on haussa...

Ihminen punnitsee, mitä on tullut
sitäkin sorttia, aatokset hullut,
ei ole helppoa puhtoinen olla
senverran sekaisin useinkin polla.

Lähdetty mukaan on ehkäpä vääriin
tekoja rullalta huonoihin kääriin,
aina ei tiedetä mikä sit totta
palkkion sijasta löytyykin sotta.

Noita kun miettii on tolalta poissa
kahlailee syvällä elonsa soissa,
huumori siltikin lääkkeistä parhain
mennään vaik mitenkä kömpelöst marhain.

Hyvät on haussa ne kaikissa kohtii
plussat ja miinukset tarkasti pohtii,
ehkäpä valoksi muuttuukin harmaa
toki ei suunnasta siltikään varmaa.

Unohtaa pitää ne kipeimmät kohdat
perään voi löytyä oikeat johdat,
rehdillä aatteella kannatust aina
olemain nurjuus se pelkästi laina.

Vaivaton avoimmuus kivointa piellä
silloin saa hyräillä mennessään tiellä,
opetusluontoista elämä antaa
keveempi reppuaan uusihin kantaa.


20011205 Lupaus aina ei....

Herkkyys on mielelle tärkehin avain
sellaiset kohdat ne hitaasti tavain,
ilojen tarjoilu saattaapi loppuu
sehän ois kaikkien keinojen toppuu.

Lupaus aina ei teoiksi muutu
tuollaiseen voimaan ei  helposti juutu,
aika vast näyttävi kaapille paikan
nostaako vihreen tai punaisen laikan.

Onko ees ystävää kuulemas murheit
sietämäs tyrskeitä, itkujen purheit,
yksin ois lukossa, avaimet hukas
haivenet harveneis takuulla tukas.

Kohtalo kolkuttaa joskus se portil
laittaen saatavat ehkäpä kortil,
moista kyl haluais hamaan sit siirtää
iloisen merkkisii taululle piirtää.

Tieto ois valtaa, niin kirjoissa lukee
rauhaisaa käsityst epäämät tukee,
onko vaan itsellä kanttia siihen
että sais puitua ehosti riihen.

Esteet vois tietysti aina ne kiertää
päästellä helpommal, missä tuo hiertää,
sen kun vaan muistaa, et lahjaksi saatuu
väsyneen oloonsa tyynemmin kaatuu.


20011205 Että voi kukkaset...

Kohta on kevät ja kiurut ne laulaa
joutsenet oikovat kaarevaa kaulaa,
vesien välkettä tulvehtii tuolloin
lintuset pesäinsä rakennushuolloin.

Nurmessa vihreä viettääpi juhlaa
samoin jo koivutkin komeitaan tuhlaa,
pieniä pilviä taivaalla kulkee
ihminen aisteineen syömmeens sen sulkee.

Että voi kukkaset huumaavast tuoksuu
ihailla saa myöskin purojen juoksuu,
suvessa aina on valtavaa lumoo
pimeänaatokset pakkoisest kumoo.

Illalla rannalla kelpailee olla
tuolla niin mukavain on katsannolla,
venheet kun pollareis keinuvat hiljaa
sehän se mielelle kypsäistä viljaa.

Jos vielä tunteitaan saa siinä jakaa
suloisen muistonkin olemiins takaa,
henkinen hyvähän rikastaa mielen
laittaen sanojen hakusil kielen.

Monia suvia tahtoisi aistii
niissä on haaveita, niissä on maistii,
tähänkin määrään kyl ihanast tyytyy
ettei niin väliä, joskus pois hyytyy.


20011205 Varastot enii....

Sehän on hyvä kun toisilta luontuu
juttu kuin juttu se vaivatta juontuu,
pelkästi silleen, et käypi vain ääreen
näilläpä keinoilla taltioi hääreen.

Varastot enii siin ehdoitta tietty
onpahan kyllä tuot kiiretkin pietty,
makoillen saapi vaan ympyrän, nollan
paskiaislunteisen laiskurinhollan.

Ensteisii juttuja tarttee niit pitää
moisista uusia aatteita itää,
vasaran heilutust, sahankin sointii
kaikella tällä jo parantaa vointii.

Aluks on tultava signaalit aivoist
syvältä mielestä, ehtimäin kaivoist,
hahmottain toimensa sellaisten mukaan
ettei siin edelle ehdi ees kukaan.

Tulokset kertyvät tuollaisist juuri
kipinän ei tartte aluksi suuri,
mutta kun puhaltaa henkeä tiuhaan
saapikin eloa käytännönpiuhaan.

Valot kun syttyy on helpompi toimii
kypsyneet tarjotut näppeihins poimii,
onneton alkukin jätiks voi kasvaa
liukkuuksi saataes älyltä rasvaa.


20011205 Kellon mukaan...

Istuskellaan iltojamme
vahvistellaan siltojamme,
ystävistä voimaasaaden
reunal menestyksenpaaden.

Päivänkilo lämpii mieltä
noustessansa idäst sieltä,
näin taas alkaa uusi huomen
räpsyttämään laittain luomen.

Kellonmukaan hoituu toimet
elonpuissa silleen loimet,
vähyyttään ei niskast heitä
unteluuttaan toisilt peitä.

Ulottumat joskus vähis
ettei tippaa pärjää lähis,
olkoon vaikka ottopuute
kun on sijoillensa juute.

Maailma se keveänä
olonpolku leveänä,
keräytyis vaan tarpeeks uskoo
sorjentamaan iltaruskoo.

Haavehil on kivansortit
iloisesti aukee portit,
reippahast vaan askellusta
johan kaikkoo kimpuist musta.


20011205 Ihminen itseäis....

Ihinen itseäis älä sä pelkää
sehän se orpojen karsinaan telkää,
jossa ei päivytkään lempeäst paista
tuolla on ankeaa ikävänlaista.

Siellä ken virunut moniait vuosii
ei ole vähääkään nykyisenkuosii,
ystävät karttaa, ja vierahat jättää
kylmäistä hilskua polulle mättää.

Tuolta ei noustakaan tervehtiin toista
vahvempaan yrittäin, ylemmäs soista,
unteluus mielelle tyhjiä tuottaa
vaikka kuin tuurihins mielisi luottaa.

Ensin vaan lähtöään edemmäks lykkää
tuumien tuota, et kohdassaan kykkää,
sitten jo huomaakin, nyt täs en jaksa
hikoilla turhasti eihän se maksa.

Oravanpyörässä äkist tuos tiukast
kalpea haamu vaan pilkistää niukast,
miksihän puoleeni kukaan ei taivu
selitysmääriini intoisest vaivu.

Tää kyllä osaksi lienee se luuloo
herkistää nurjille tarpeetta kuuloo,
hymy ei siltikään nauruksi tuppaa
orpuutens ääressä aina jos kuppaa.


20011205 Kuvitemaailma...

Vaikka ois arki se synkänkin harmaa
päiväkin paistaa tuo uudesti varmaan,
kunhan ei uuvuksis toisia loukkaa
yhdenkään reviiril ärseesti koukkaa.

Mielessä purkeil voi vaik tulivuori
siltikin ehyynä olkoonkin kuori,
laava jos virtaileen rupeepi tuolta
enentää taatusti kireisenpuolta.

Hallintamieltä ei kuunaan oo liikaa
oppia etsien muualta tsiikaa,
jospa näin hoksaisi kertyneen hyödyn
pääsisi alhosta räimityn, lyödyn.

Kuvitemaailma liikaa meit ohjaa
siksihän ruuhemme useinkin pohjaa,
vaikka ois hollia selvillä vesil
useinkin tarpeeton pursuaa esil.

Järkeä, tunnetta, tiukemmin puihin
varovaa olentaa seikkoihin muihin,
eihän se valokaan pääse meilt karkuun
suotta ois uupua ainaiseen parkuun.

Läheistens arvoa pitäiskin nostaa
aivan kuin uudesti lämpimyys ostaa,
kiitoksenmieltä ei piiloon sais laittaa
oikeella otteella luopumus taittaa.


20011205 Kelpaa siin immeisten...

Herrasenjestas on meillä nyt kevät
esterinsuunnalta kosteanlevät,
vielä on lunta sit pikkuisen maassa
lämpimäneloisat niukasti haassa.

Mutta kun mennään täst päiviä eteen
alkaakin aika se olemain reteen,
nurmista nousee taas vihreännukkaa
pöyheäst maasta sielt kurkistaa kukkaa.

Aurinko lämmöllään herättää elon
tuulonen huisauttaa viluisist pelon,
ihan kuin suhisten rehevyys enii
suvella mitään ei edessään tenii.

Kelpaa siin immeisten nauttia oloist
mönkeilee elikot esille koloist,
lintuset laulaa ja vaalivat pesää
täähän sit onkin jo heleintä kesää.

Syyspuolla pellot ne huojuvat viljaa
elämän täyttymys keräytyy hiljaa,
tuossa on kiitoksenkohtaa taas meillä
iästä riippumat, olomme teillä.

Vuodessa neljä on pääkohtaa jyrkkää
toinen ain toisensa syrjähän tyrkkää,
ei tule ykstoikkoo Suomessa koskaan
vaikkei tuot trooppista ole meil joskaan.


20011205 Joukossa menijäks...

Kivaa ois olla nois osaajan housuis
saattais kyl huimailla äkkisiis nousuis,
tätä kun pelkkää vaan tannerta tallant
itseään nyhjöksiin pelkästi mallant.

Tuo kyllä vaatisi ohjelmaan muutost
pitäisi kierrellä kauempaa puutost,
mistä se järki nyt lisänsä löytäis
varmasti kipeisiin äkkisest töytäis.

Joukossa menijäks musta ois, luulen
tuostakin napinaa aavistain kuulen,
oishan sil haitari, jos tuolla soittais
pienemmän pahanhan puoleensa voittais.

Ei kyllä enempää ruttukaan raiu
polkat ja valssit ne räiskyen kaiu,
vuodet on sotkeneet intoisen mielen
hiljaiseks pistäneet rutunkin kielen.

Voimaa ei löydy ees vähäistä tippaa
nuhjujen kanssa täs köntytään hippaa,
piirusteet toisinkin laatii vois kyllä
mut ei niihin ikuna ylettyyn yllä.

Silti on tähteenä hengelle heittoo
josta saa nyhdettyy vilulle peittoo,
kunhan vaan pännäilen joutessain tässä
ollaanhan yhäkin kiin elämässä.


20011205 Muutosta mieleen...

Ihminen eristyy menoista varmaan
jos hän jo nuorena alla on harmaan,
sellaista kulkuu on vaikeaa peittää
ylennysvaihdetta silmäänsä heittää.

Vaivatkin enentyy vuosien myötä
alkaa jo pelätä keveetkin työtä,
uppelunsuuntaanhan siin ollaan huiskal
ihan jo äärien vaaraisel luiskal.

Muutosta mieleen, ja järkeä nuppiin
tyhjästä ei kerry tippaakaan kuppiin,
onhan viel jokaisel meiningin tähde
sitäpä etsimään iloikses lähde.

Tiedä vaik mitä silt retkeltä löytää
sellaista mikä vois koristaa pöytää,
uninen mieli on tuollaisel este
etsimätavoiteeks siksipä, keste.

Kait tässä jutut on kulkeneet syteen
entrauskorjaus jäänyt vaan kyteen,
yhä voi sapluuna olla se väärä
tunkiotarinoiks hoitunee häärä.

Onneksi unohtuu tullehet vaivat
kun noita miettelyi esille kaivat,
nupin kun illalla tyynylle viskaa
ehdoton totuus, et varmasti riskaa.


20011205 Hermostus pahinta...

Turhia toimia, niitäkin tekee
vetelee vaivaksi harmien rekee,
saamatta suuntaansa kääntymään yhtään
joutunee vastaisenvirtahan nyhtään.

Ei ole keinoja millä vois torjuu
silloinpa juuri nois herkimmin horjuu,
näin on jo etäällä vasteitten luota
aavikonomaista käsillä tuota.

Hermostus pahinta mitä vois tietää
kaikkea rajoissaan tuleehan sietää,
juorut ja valheet ne, hitsiä noista
reilulle surut ei itseään toista.

Kuuntelukyky se lahjoista parhain
asia pitäiskin snaijata varhain,
näin on jo välttänyt pahimman puolen
siirtänyt sivulle kiusan ja huolen.

Tankkuulta tuntunee tällainen häärä
ehkpä myös liikoina kielteisten määrä,
näin vaan on arjessa monasti juttu
henkisen kupeessa sijaitsee ruttu.

Annettu aika se jokaisel tärkee
kiirehän pahiten tulosta särkee,
jospa jo huomenna metkemmin maistaa
yllämme kirkkaammin aurinko paistaa.


20011205 Vaikeus onhan...

Huolien allahan ei oisi kenkään
ellei hän sortuisi omaansa tenkään,
toisien syyttely vinoihin johtaa
reilusti ihminen haasteesi kohtaa.

Miettien sitä, mik tehtynä väärin
inhossa suunnassa ollut et häärin,
niukkuuden lisääjä enintä sorttii
ollaanpa käyttämät tällaista korttii.

Vaikeus onhan, et miten sen näkee
suunnitepuolet jos ympäri mäkee,
etuisin keino siin lötjähtää sohval
hakien syytä tuol harmille, kohval.

Usein on turhuutta huolien raahuu
samoin se kiireinen etehen kaahuu,
normaalijuttuja laittaen putkeen
tasannee parhaiten haittaisen kutkeen.

Suvi kun saapuu se lämpöisin illoin
asettuu mielikin nöyremmäks silloin,
rannalla tuumailu henkistä rieskaa
lisäten taatusti sieluhun lieskaa.

Poissa siin entiset huolet ja murheet
tormien tulot, ja itkujen purheet,
liitytään kivojen ihmisten sakkiin
löytäen pätäkkää henkisten pakkiin.




Pentti Pohjola 20011205 (20011205) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu