Ilman vähää 


          Lapsi kylmän
          vilun tuntee,
          jääden syrjään hämärään,
          ei voi' iloa polvellaan kantaa
          saada osaa onnestaan.
          -Mieli arka
          -jospa murtuu,
          tylyn alle ain kun jää.
          Surun kyyneleet katkerat kiiltää
          tuoden tuskaa ikävää.

                  Hän' osaton nyt on
                  tuost' mieli lohduton.
                  Ei kanna kauas haaveet,
                  arki on.

          -Pois on lämpö
          -ilon auvo,
          harmaa täyttää päivän vain,
          silmät alhaaltaluotuina katsoo,
          pelkät huolet seuranain.
          -Missä toinen
          -ihmislapsi,
          joka turvan jälleen tois.
          Häntä kaivaten vaivattu vuottaa,
          luoden katseen ajantaa.

                  Hän' liikua ei voi
                  tään kohtalo, sen toi.
                  Kun' onni hetkeks jätti,
                  vamma jäi.
 

 

Asko Korpela 20000219 (20000219) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu