20000204-Yhdeksän jono 

  1. Toivosta ei
  2. Aina ei voi...
  3. Vetelöittää...
  4. Kömpelyys se...
  5. Etelä siin...
  6. Toki väsyy...
  7. Hengenkuri....
  8. Hakema ei...
  9. Kunhan oikeet...

  Toivosta ei...


          Tiede penkoo kaikenlaista
          geeniperää tuotkin maista,
          että heikko lähtö sieltä
          suistaa yrittäjän tieltä.

          Eikpä liene oma vika
          tunnonpääl jos kertyy lika,
          miksi menneit siihen liittää
          huonouksist nurjast kiittää.

          Toivosta ei pidä luopuu
          ilman sitä pahoist juopuu,
          kääntyy hyvänsuuntaan selin
          menettäen koko pelin.

          Neuvotella täytyy aina
          hälynnappii vihreet paina,
          istuksitaan samaan pöytään
          omalkohdal tuonne töytäään.

          Avaellaan sanainkerät
          mustimpainkin piiloinperät,
          josta alkaa selvil otto
          niinkuin palkkioinen lotto.

          Yksi elo kullain meillä
          ei sais hukkail turhainteillä,
          ilo nostais mielen maasta
          luottamuksen päästäis haasta.
 
 

 Aina ei voi...


          Hunningon on pelko mulla
          ei sais tännesuunnal tulla,
          jättäis ukon omaans oloon
          tänne syrjäkylän koloon.

          Ilol avattaisiin portit
          sillämallil käteen kortit,
          ystävien avustuksel
          ärhentäisten savustuksel.

          Kertyis myöskin hengenvoimaa
          liika niukkuus tietty soimaa,
          järkee tuskin enää jaos
          ollaan puolest huolii paos.

          Aina ei voi päivä paistaa
          elon silti sietäis maistaa,
          rehevyyden liittyy joukkoon
          ihmismielen eteenpoukkoon.

          Älyävyys tulis tavaks
          järkiperä, onkivavaks,
          näytettäisiin, täältä kertyy
          vanhakin se uusiin vertyy.

          Utopiaa tämä tosin
          mahdollisii, jospa osin,
          kivijalkaa pantais pystyyn
          rutistusta lisää rystyyn.
 
 
 

 Vetelöittää...


          Lentsunsietoo ei oo mulla
          ei sit tipan vertaa,
          haluisin, ei saisi tulla
          kiusa äijäs kertaa.
          Silloin korvat lisää soivat
          vilu värii pintaa,
          eikä piisaa käyrät loivat
          kertyy liikaa hintaa.

          Vetelöittää aatosladun
          pyrintäkin loppuu,
          syntymistäin melkein kadun
          yleisesti toppuu.
          Kaikenlainen taudintuntu
          tuomiolle joutaa,
          saatais niskaan ilon huntu
          metkempaahan soutaa.

          Haaveisii sais päässä takoo
          ylenaikaa aivan,
          tarvittais ei tippaa pakoo
          reissul pitäin laivan.
          Miten tässä edut löytää
          tauti jos on niskas,
          rokotteeseen ehkpä töytää
          meikän kuivil viskas?
 
 
 

 Kömpelyys se...


          Sellaisii on meithän monii
          joil ei kamuu vieres,
          ettei varaa yhtään lonii
          rinnanseudus hieres.
          Nolous on este suuri
          toisenlähel mennen,
          ihan pelkkä moukantuuri
          onnistuu et ennen.

          Kömpelyys se pysäyttää
          stoppii aatteenkulun,
          ehdottomast jysähdyttää
          laittaessaan sulun.
          Namia vaik lähistöllä
          ketterästi liikkuu,
          aral mielel tulee möllä
          etäpäisest kiikkuu.

          Rysänperä täysin tyhjä
          kokemaan kun lähtee,
          palkintona silloin nyhjä
          orvost tsiikaa tähtee.
          Ansion on tullut mukaan
          töyssyvastain riitto,
          handuu eipä nosta kukaan
          se on, tyhjänniitto.
 
 
 

 Etelä siin...


          Leikinvarjol tehdään monii
          vaikeitakin juttui,
          oikein tarkast kun sit lonii
          pyyhkielee suttui.
          Harkinta ei aina riitä
          pitämään meit tiellä,
          vaan ei auta itkee siitä
          kohtansa myös hiellä.

          Onnikin voi joskus potkii
          kun on hyvä tuuri,
          ehkpä lotto rahaa lotkii
          maneinmäärä suuri.
          Etelä siin tulee mieleen
          palmupuitten alla,
          viineinmaku iskoo kieleen
          rusketuksest malla.

          Samettises yössä viihtyy
          tumman neidon paris,
          luulis, pumppu siinä kiihtyy
          ujouskin karis.
          Vaan ei juoruilla me noista
          aatellaankin muuta,
          unelmoidaan omast koista
          naputetaan puuta.
 
 
 

 Toki väsy....


          Huoli pelkkää itsepiinaa
          nurja kasvaa moisest,
          älytön vaan sinne kiinaa
          potkuu saaden moisest.
          Silmäinavuu ensi puuha
          uskoisit myös siellä,
          tuomittuna laiskuus, luuha
          jukurast ei piellä.

          Toki väsy saattaa saartaa
          kampatakseen miehen,
          häilymällä etäält kaartaa
          pomppui laittain tiehen.
          Mut kun ärjähtelee tuolle
          polkiessa jalkaa,
          uppoaa se äkist suolle
          tyhjäytymään alkaa.

          Ilo, osaa kirmail tänne
          naurust rinta ryskyy,
          soputiukal menonjänne
          oikeaa se jyskyy.
          Kamut sekä tutut saapuu
          juhlimahan näitä,
          veetään ylle rennonkaapuu
          arjenolon päitä.
 
 
 

      Hengenkuri....


          Terveys on ykkössijal
          jokaisella aivan,
          kremppa laittaa paikat vial
          uppeluttaa laivan.
          Mielenkevyys povitaskus
          ihanasti kulkee,
          eikä hävikkiä laskus
          metkaan meidät sulkee.

          Aurinkoinen aamul herää
          kurkistellen tuolta,
          immein vauhdintuntuu kerää
          etäännyttää huolta.
          Liikuntaa ja eväspöytää
          siitä ollen sääntö,
          uusiin juttuin mielin töytää
          eikä rassaa vääntö.

          Hengenkuri heränneenä
          antaa monoin paukkuu,
          laukkuseensa keränneenä
          saapi halli haukkuu.
          Ihan totta sinne sihti
          mieli jos se avoin,
          hellittelee tunnost pihti
          kivast, kaikintavoin.
 
 
 

 Hakema ei...


          Mieliala ei saa painuu
          pohjamutiin saakka,
          hiven tarvii oikeet vainuu
          kepeytyy et taakka.
          Aiheistaa voi myöskin tauti
          että väsyyn kallaa,
          moisest tilast eipä nauti
          löhö vaan se mallaa.

          Uudes päiväs toivo itää
          sydän sille hakkaa,
          eliksiirii olla pitää
          kiusantuntu lakkaa.
          Hakema ei unhoon jouda
          sekunnikskaan täällä,
          innoin venet vahvast souda
          mahdolliset näällä.

          Sekin pitää kyllä tietää
          muualla ne ohjat,
          varautumaa reilust sietää
          perusteisten pohjat.
          Kiva ole kavereille
          sit et koskaan peru,
          itsekkääst jos lavereille
          eipä puoltoo heru.
 
 
 

 Kunhan oikeet....


          Väsymys nyt päivittäistä
          eikä mitään jaksa,
          turhaa kyllä puhuu näistä
          sehän elontaksa.
          Vastaanoton pitää toimii
          kinkkiselkin kelil,
          elonheppaa läpsii, roimii
          riittoa et pelil.

          Kunhan oikeet keinot löytäis
          pysyäkseen kunnos,
          ettei hankalimpiin töytäis
          nuppumaisuus tunnos.
          Voimallista elonrieskaa
          hampaisiinsa saada,
          silloin piisais hengenlieskaa
          eikä murhe kaada.

          Onneks vireetäkin pakis
          tuolloin mennään lujaa,
          jopa viihtyy kaikes sakis
          ympär huikkuu, kujaa.
          Älä eroo meiäst voima
          pöngittele aina,
          ettei ikuin mielensoima
          äijää litsaks paina.
 

          Noita tehdessä tuntui, kuin flunssa kirisi kimppuun,
          ei kuitenkaan sen enempää, mitä ikämiehen oloa yleensä. 
          Pena.

Asko Korpela 20000222 (20000222) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu