20000124 Raitis ilma 

 Raitis ilma...

          Kaikil suotu onnellista, jokaiselle täällä
          hiven siltkin ponnellista asiata näällä,
          hyväksyen omat rajans melkein naurusuisest
          kilkkuun laittaa tälleen pajans, juttu se ei puisest.

          Useenlaista onkee vedes, kohoo siellä hyppii
          tarkoitus ei aina edes eduimmasta nyppii,
          raitis ilma kulle tärkee lapsestsaakka kuultu
          himpust voipi lisäil järkee, sillämielin luultu.

          Vuosii pinoille kun pakkaa ilomielen kanssa
          sydänpumppu kellost hakkaa, niinkuin tuol ois tanssa,
          olo vääntää suuta hymyyn jalka kepeest vippaa
          eikä mennä piiloinlymyyn, hyödyn tää on hippaa.
 
 
 

 Kippareita...

          Vanhuuteen ei äkkii haluis, nuoruudest ain nouto
          mielenlommo silleen kaluis tilanne et outo,
          synkronissa ikä; luulo, tasapäisest aivan
          vaikka niukentunut kuulo, hallitsee viel vaivan.

          Kippareita oman olon, peräsimes jässää
          sopivasti täyttää kolon tuon nyt ainkin kässää,
          liiat luulot yli laidan heivataankin heti
          astuellaan tielle kaidan, kompassissa jeti.

          Rennost kättä lakinlippaan, terveppä taas tuttu
          moikkaukset sulle vippaan, luokseni näin kuttu,
          maailmata parannetaan tovinverran perään
          syvätietoo karannetaan löytäin tahtoo terään.
 
 
 

 Haitannuksii...

          Itseämme ohjelmoidaan päivittäisest ihan
          vapauden helkkeit soidaan unhoittaen vihan,
          kun on täysin hyvä fiilis ystäviikin löytää
          sihdintarkka ohjuu biilis, pakost kamuin töytää.

          Morjekset ne toivotetaan, tuosta juttu alkaa
          sodanmelskeist voivotetaan poljeskellen jalkaa,
          lopettaisiit pyssyinsojon maailmalla tuolla
          vuoroon kätens toisel ojon, siin ei enää kuolla.

          Haitannuksii nyt jo liikaa, materia voittaa
          taivaankaarta tuota tsiikaa, hyvänkellot soittaa,
          lyhyt jokaisella matka, ikuinen sit lepo
          nuori, rintapystys jatka, sulla viree hepo.
 
 
 

 Itse viihtyy....

          Riimittelyn lievä tauti itseäinkin rassaa
          eikä siit ees aina nauti turhuuttaan kun passaa,
          mut ei tässä hyödynperään aatostakaan suotu
          pelkäst lukumäärää kerään, meikä siihen luotu.

          Järkeä kyl saisi pilkkii rustauksist näistä
          niillä voisi tyhjää tilkkii, moistkaan enpä väistä,
          yhdenlaiseen sortuu teko, oivallan tään hyvin
          etuisena pelkkä keko, häipyneenä syvin.

          Itseviihtyy tulos varmaan lääkintäisen muodos
          sivuunsiirtää arjenharmaan, tunnonpuol kun vuodos,
          palkinnoton ollut kulku ukkovähän tiellä
          mielikuvist silt ei sulku, noit on saanut piellä.
 
 
 

 Yhä uutta...

          Loppusointu aatost rajaa se on selvä juttu
          keveemmällä kaasul ajaa liehuvaisna nuttu,
          vähennetyt keinot toki tälleen haltuuns poimii
          silti teost iloo koki, pegasost kun roimii.

          Näitä ei voi runoiks sanoo tarkalleen jos miettii
          vähäpollan ylöspanoo, heppoisista tiettii,
          tekomieli silti vahva, innonvoimin luotu
          onni et ees tuossa kahva, mulle helpoiks suotu.

          Yhä uutta pussiin kerään jos vaan voimaa riittää
          usein aamul tekoon herään, siitäkin saa kiittää,
          vanhan talon jossain nurkas ukon kalju vilkkuu
          yhä aina uutta kurkas, paikkaellaan tilkkuu.
 

Asko Korpela 20000216 (20000216) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu