Raitis ilma...
Kaikil suotu onnellista,
jokaiselle täällä
hiven siltkin
ponnellista asiata näällä,
hyväksyen
omat rajans melkein naurusuisest
kilkkuun laittaa
tälleen pajans, juttu se ei puisest.
Useenlaista onkee
vedes, kohoo siellä hyppii
tarkoitus ei
aina edes eduimmasta nyppii,
raitis ilma
kulle tärkee lapsestsaakka kuultu
himpust voipi
lisäil järkee, sillämielin luultu.
Vuosii pinoille
kun pakkaa ilomielen kanssa
sydänpumppu
kellost hakkaa, niinkuin tuol ois tanssa,
olo vääntää
suuta hymyyn jalka kepeest vippaa
eikä mennä
piiloinlymyyn, hyödyn tää on hippaa.
Kippareita...
Vanhuuteen ei äkkii
haluis, nuoruudest ain nouto
mielenlommo
silleen kaluis tilanne et outo,
synkronissa
ikä; luulo, tasapäisest aivan
vaikka niukentunut
kuulo, hallitsee viel vaivan.
Kippareita oman
olon, peräsimes jässää
sopivasti täyttää
kolon tuon nyt ainkin kässää,
liiat luulot
yli laidan heivataankin heti
astuellaan tielle
kaidan, kompassissa jeti.
Rennost kättä
lakinlippaan, terveppä taas tuttu
moikkaukset
sulle vippaan, luokseni näin kuttu,
maailmata parannetaan
tovinverran perään
syvätietoo
karannetaan löytäin tahtoo terään.
Haitannuksii...
Itseämme ohjelmoidaan
päivittäisest ihan
vapauden helkkeit
soidaan unhoittaen vihan,
kun on täysin
hyvä fiilis ystäviikin löytää
sihdintarkka
ohjuu biilis, pakost kamuin töytää.
Morjekset ne
toivotetaan, tuosta juttu alkaa
sodanmelskeist
voivotetaan poljeskellen jalkaa,
lopettaisiit
pyssyinsojon maailmalla tuolla
vuoroon kätens
toisel ojon, siin ei enää kuolla.
Haitannuksii
nyt jo liikaa, materia voittaa
taivaankaarta
tuota tsiikaa, hyvänkellot soittaa,
lyhyt jokaisella
matka, ikuinen sit lepo
nuori, rintapystys
jatka, sulla viree hepo.
Itse viihtyy....
Riimittelyn lievä
tauti itseäinkin rassaa
eikä siit
ees aina nauti turhuuttaan kun passaa,
mut ei tässä
hyödynperään aatostakaan suotu
pelkäst
lukumäärää kerään, meikä siihen luotu.
Järkeä
kyl saisi pilkkii rustauksist näistä
niillä
voisi tyhjää tilkkii, moistkaan enpä väistä,
yhdenlaiseen
sortuu teko, oivallan tään hyvin
etuisena pelkkä
keko, häipyneenä syvin.
Itseviihtyy tulos
varmaan lääkintäisen muodos
sivuunsiirtää
arjenharmaan, tunnonpuol kun vuodos,
palkinnoton
ollut kulku ukkovähän tiellä
mielikuvist
silt ei sulku, noit on saanut piellä.
Yhä uutta...
Loppusointu aatost
rajaa se on selvä juttu
keveemmällä
kaasul ajaa liehuvaisna nuttu,
vähennetyt
keinot toki tälleen haltuuns poimii
silti teost
iloo koki, pegasost kun roimii.
Näitä
ei voi runoiks sanoo tarkalleen jos miettii
vähäpollan
ylöspanoo, heppoisista tiettii,
tekomieli silti
vahva, innonvoimin luotu
onni et ees
tuossa kahva, mulle helpoiks suotu.
Yhä uutta
pussiin kerään jos vaan voimaa riittää
usein aamul
tekoon herään, siitäkin saa kiittää,
vanhan talon
jossain nurkas ukon kalju vilkkuu
yhä aina
uutta kurkas, paikkaellaan tilkkuu.
|