Yhdessä päivässä, yhdeksän
riimiä. 20000118. Tiistai.
Kirjoi pitää...
Sisältöä,
tunnepuolta niitä täytyy ruokkii
kulttuurist
voi tulla huolta sarkastil jos kuokkii.
Kirjoi pitää
innoin lukee mahdollisen määris
sehän oma
arvoo tukee ei tuos olla vääris.
Näytelmät
ja oopperakin aivan kovii juttui
etenkin jos
parves sakin lähtemässä tuttui.
Uunin takan
jos sit puuhaa omain vähäin kimpus
jotkut meinaa
että huuhaa kertyneenä limpus.
Mieli kerää
tulleet muistot albumeihin nuppiin
rehevöityy
haaveen puistot, helskyy ilo kuppiin.
Ymmärryksen
jalo taito seisahdappa hetkeks
anna muu kuin
keino vaito, kohoo riemuretkeks.
Ohjashommis....
Työtä
tehden onnistutaan, ainoo keino varmaan
intoisena ponnistutaan
siirtäin kauas harmaan.
Ellei tuttu
olis sääntö, niukka niskast tarttuu
alkaa hitonmoinen
vääntö, miinuksia karttuu.
Ohjashommis näkee
muuta puuhanpuolta tuota
nauravaa ja
mutrusuuta, siihen formuun luota.
Tekojärjestyksest
hyötyy, niin myös oli ennen
kärpäsest
siin tuplalyötyy, huiskain tullen mennen.
Kokemuksen tulee
kasvaa iännauhaa pitkin
yhteisyys se
tarvii rasvaa, maistet tuota litkin.
Huumorilla hommii
jaksaa riittävässä määrin
ajatukset nupis
raksaa laajenevin äärin.
Vapaus siis olkoon...
Pitää
saada olla rauhas itsetuntons myötä
haluumiaan pitää
kauhas, se on leikkityötä.
Ainaisista lähtemisist
täytyy päästä eroon
monenmoisest
haastepisist, erisuunnal teroon.
Vapaus siis olkoon
rakas käytännönkin muodos
etuisimman tehon
takas harrastusten vuodos.
Siihen riittää
yleens koti, ilman kiireen määrää
usee kyllä
siitä soti, muka touhu väärää.
Nuoremmat saa
innoin pomppii, yllytetään heitä
hakekoot sit
omaa komppii, ei nyt kiinnä meitä.
Pelimanni puuha
vapaa, antaa lähel tulla
ikäukot
tsiikaa napaa, sama tauti mulla.
Mietinnöis on....
Ikäukon
mielipiteet ne on tietyst tässä
aiempiin ei
toimi siteet, vuosikymment rässä.
Toppuutella
halui pitää, sekin rääkki kestää
vaikka nurkkahöper
itää, ei voi täysin estää.
-Sitäkin,-
ei talutukses mieluisasti mennä
kaikenlaises
valutukses iduntaimei lennä.
Mietinnöis
on oma rauha kuljeskella latui
siel ei sählä
vähää pauha, aatellaan kuin satui.
Hiljaisuus voi
mieltä koittaa pyhäpäivis noissa
arkena sen helpost
voittaa rauhallises koissa.
Kynänkanssa
aatteenkimppuun tulisesti töytää
siin jää
muut ne väkist himppuun, elonlaatuuns töytää.
Toki joskus pelii....
Soitto ei
mua nykyy kiinnä tipanvertaa enää
kun ei mikään
valmiiks siinnä, harrasteessa tenää.
Toki joskus
pelii syliin kotonansa ottaa
ei se saakaan
jäädä hyliin, huilia vaan kottaa.
Kirjoittelu nyt
se passaa ihan napin lailla
usein ongelmainen
rassaa, tehdes tuota vailla.
Joskus mikään
eipä suju, sitkin pitää kestää
kyllä vielä
löytyy juju, masennus sil estää.
Väsymäänkin
tutustuttu lähes elinajan
siin on saanut
loikoo ruttu, toimet kun ne hajan.
Mut taas löytyy
innon ilo, taaksejäänyt kiire
paikkapaikoin
olonsilon, ehdast luokse siire.
Päivänkehrä
taivaankannel.....
Keskitalvel
loma passaa, aidointa on silloin
uudet mietteet
päätä rassaa, mahdollist jos milloin.
Päivänkehrä
taivaan kannel ylemmäks kun ehtii
mielenkiinto
uuden annel tarkoituksii lehtii.
Ei saa pakotella
mieltä jonninjoudon jutuil
vaikka moitet
kertyis sieltä, läheisiltä, tutuilt.
Vapaus on hieno
puoli elämässä juuri
persus-alla
vaikpa tuoli, nautintana suuri.
Ikkunast kun
katsoo ulos himmenevään iltaan
valmiiks annettuna
tulos, liittää toiveen siltaan.
Saispa tervyytensä
pitää ihan loppuun saakka
moista ukon
päässä itää, keviytyis näin taakka.
Takaisin ei tule nuoruus.
Surkeillahan
vanha osaa niukkuutensa vuoksi
päättömästi
toivoo; hosaa, ettei aatos suoksi.
Menestys on
kyllä ohi lopullisest aivan
renttuuttaan
ei aatel tohi, kimpus useen vaivan.
Miksi hommat
hoitumatta, aina kävi tälleen
etuinpuoleks
koitumatta, hikoili sit välleen.
Takaisin ei
tule nuoruus, inhonmoinen juttu
uskon et viel
jäljel suoruus, kauhtunut vaik nuttu.
Hiihdellään
me elonlatuu kunnes tulee stoppi
menentä
vaik pientä satuu, eikä kuunaan knoppi.
Joskus löytyy
maaliviiva teiskentöjen perään
siihensaakka
riittää hiiva, tulleenmäärät kerään.
Kitaroitten näppäilyitä....
Metkaa lojuu
jossain lomal irti arjen paineist
rantamalla tosi
somal nauttimassa laineist.
Kitaroitten
näppäilyitä samettises yössä
juomapuolen
häppäilyitä kännykkäinen vyössä.
Jokasuunnal kavereita
huolistansa vapain
eikä silloin
havereita, myötäpuolt vaan lapain.
Silmänruokaa
ei myös puutu, tuo on tärkee juttu
harmista ei
kukaan suutu, kosk ei näe tuttu.
Noita hetkii
muistiin painaa tulevien varal
ehkpä jostain
lisää lainaa, mieli jos se aral.
Herätetyt
hetket saavat tunnepuolen pinnal
umpeutuvat arjenhaavat,
balsamia rinnal.
Pakkokin on haaste...
Yksinäinen
kokee surun vähiensä vuoksi
ilosta saa pienen
murun, karkuun toiset juoksi.
Pakkokin on
haaste niellä, mitpä muuta voisi
usein alakulonmiellä,kenpä
naurun toisi.
Etsiskely aika
loppui, vuosii oli liikaa
senpätähden
eipä hoppui, runtist menoo tsiikaa.
Pala kurkus
kuristelee, ajoittaisest yhä
sormii nyrkkiin
puristelee, tietämys kun kyhä.
Duuninteko lopetettu
ihan niinkuin naulaan
miest ei tuohon
opetettu, lei ei kierry kaulaan.
Yhä silti
limppu maistuu täänkin ukon suussa
oottoiset ne
vaikka laistuu, sielu jalkapuussa.
Haperoitellaan
tälläkin tavalla.
Yhden päivän asiat ovat kuin veljeksiä
keskenään,
- eikö sinustakin siltä tunnu? |