Et voinut tietää
-et aavistaa kipeitäni.
Luulin loppuvani
-hidastuin hyvistä,
odotin ohi ajastani.
Toistinko itseäni?
-Katselin ulkopuolelta...
Sitä se alistuminen teettää
-ihminen menettää kasvonsa,
lähtien luuloistaan.
Yksin...
-ajatukset eilisissä.
Niissä hetkissä
mitkä kaikkeus antoi
-enempää en tarvitse.
Tajusin tahtoni loppuneen
ilta saapui ennen aikojaan.
Vuodet tulivat ja menivät
antoivat kestoa,
nyt nurku mataloittaa.
19991212
Ai! - taas tuli kompastus
elämä polvillaan.
Hyvänä saatua....
-Kaikin maustein....
lopetetaan lojuminen.
Siinä hän oli...
ujoine piirteineen.
Ei lähtenyt kengät kapsaen,
vaan vahvuuttaan säteillen,
tarjoutui auttamaan pulassaolevaa.
Tuntui illan kosketus
meri lauhtui lainehista.
Lumo erkani piilostaan
uni muuttui todeksi.
Näin kaikkeus kattoi pöytänsä.
Että mukako yksin....
-Ihminen vähinensä?
Se ei mahdollistu
-ei rikasta sielua.
Autetaan jokaista näkemään.
Asko Korpela 19991216 (19991216) o korpela@hkkk.fi
o AJK kotisivu o PP-sivu