|
Moni hetki meille
kallis
kunhan aatos
tuota sallis
Äidin syli
olhan lämmin
sinne pelkoineni
kämmin.
Sisarustein
kanssa, myötä
tehtiin aina
tarvetyötä
nurin tukit
pokasahal
-aivan, maksu
selkänahal.
Viljat puimakoneel
laariin
sai siin handut
taipuu kaariin
pussukoita niivittäissä
salvonlaidal
hiivittäissä.
Itselläin
ol vähät voimat
useastkin tuosta
soimat
väsymys
kun otti osans
täytti
turhuudella posans.
Toistenavuil,
niinpä juuri
merkitys ol
aivan suuri
yksin eipä
edes mieltä
-voimaa, hauiksista
sieltä.
Nyt ei enää
mikään luonnu
tähän
olonpursi tuonnu
kiitoksella
merkkaan reitin
jossa jaksamisein
heitin.
19960810.
Horisontissa
kiiruhtavat pilvet
-suut ammollansa
selittämään
-älä
odota ylimääräisiä yksilöintejä
vaan varaudu
hyväksymään olevat
ja jaksa tukahdustenkin
aikana.
-:-
Sunnuntain myöhäisillassa
-etsin tässä
itseäni....
-sitäpuolta,
joka ymmärtää
vaatimatta vähääkään
-ja iloiten
pelkästä olemisesta.
-:-
19961113
Miksi mitätöityä
sillä
-että vaan
tuolta tuntuu....
onhan niinpaljon
koettua kaunista
-eteenpäin
auttanutta....
ja kultaisten
ihmisten tuella.
-:-
Sanotko
-väsyttää!
-niin minuakin....
kuitenkin läheiset
huolehtivat
-ja jo pelkällä
olemassaolollaan
ne ovat arvoja,
mittaamattomista....
-:-
Ilta oli seesteinen
pisarat kertyivät
tipahteleviksi
silmät
hakivat toisiaan....
etsiskelyä
kiinnekohdista, muistoista
unhon pysyessä
poissa, ja kauan....
-:-
19970328
Tuuli viskoi
sateenrippeitä
-kaukainen ukkonen
kumahteli
versot hengittivät
raikkautta
puro juoksi
yhä vilkkaammin
eikä ihmisten
tarvinnut muuta kuin katsella.
-:-
19960103
Jostakin kuului
terveitä ääniä...
-siellä
puhutaan naureskellen
haetaan sanoille
vuoroja
-päällekkäinkin
paasaillaan
ei arvostella
ensinkään ihmisiä
tuo, kummanmukavaa
kuultavaa
soisi jokapaikan
tyyliksi tulevan
rikkautta rakkauden
ottein, ja ilman vaivaa.
-:-
Ihmisel on toive
uus
ja pyrky parempaan
on eessä
hällä tilaisuus
mi aukoo esteen,
haan,
hyvitetyt murheet
näin
voi ottaa kimpuistaan
hei huimasti
vain pystypäin
nyt tiedonmaljast
saan.
Äl vaito
oo sä ihminen
vaan laula,
soita tuos
miks harmaat
naamaa pitäis ken
tääl,
elon ilon vuos.,
onnea meil vuoria
kun silmäns
aukaisee
vaan kivat pitää
kuoria
se innon laukaisee.
Vaik silmänurkka
kostee ois
jos toinen masentaa
sen siirrät
muistoistasi pois
on vihreä
taas maa,
kosk iät
sitten levätään
ja huilut harput
soi
me pahuus itselt
evätään
se pysyn rauhan
toi.
|