1993 Aalto enentää korkeuttaan... 

          Ilta saapuu
          piirtäen hämyviivojaan
          taivaan tummuus syvenee
          luomakunta mittaa itseänsä
          ja kullakin on, mistä ottaa.
           
                    -:-
           
          Menipä minnetahansa
          -sama vaitonaisuus
          -sama hiljaisuus
          pitäisiköhän huutaa
          -riidelkää edes kanssani!
           
                    -:-
           
          Tuuli rakentelee puhureita
          -lennättää pilviä, silläkiireellä....
          aalto enentää korkeuttaan
          ilmassa viuhuu ja jytisee
          vaarallisuus siltikin sijoissansa.
           
                    -:-
           
          Luonto hyväksyy ihmisen
          syleillen vuodenaikojensa mukaan
          kesän leppein luonnehdinnoin
          talven kuuraisin koristein
          -ei hylkää, - tekisipä ihminenkin samoin.
           
                    -:-
           
          Kukat tuovat tullessaan riemua
          -sulostuttavat silmää sievyydellään
          -värien ja vivahteikkuutensa kirjoin....
          maljakoissa, - ketojen keskellä
          -onhan se ihanaa, ja joka paikassa.
           
                    -:-
           
          Ihmisen maailma voi olla suppeutunut
          ja silti hän iloitsee päivistänsä
          kaikkine sairaudenpelkoineen
          vähine itseluottamuksineen
          ja odottaen, että horjunta menoissa väheneisi.
           
                    -:-
           
          Kelpaapa ahmia silmin ruskaista syyssäätä
          -voi miten kauniinvärisiä pensaita....
          kellanhohtoisia koivuja.....
          sininen taivas kaiken yllä
          -täyttä, mestarin siveltimestä.
           
                    -:-
           
          Heinä heilui suvi-iltaan
          vesi välkkeisiinsä luotti
          kaikki kaunis täytenänsä
          syömmeen haikeen tuotti
          olla ystäväkin siinä
          naurain, narraavineen.....
          ihastusta kesänrauhaan
          -mielet, tarraavineen.
           
                    -:-
           
          Nakersin vähää evästäni oksalla
          -sillä millä synnyin ja elin...
          pää äitini helmassa viipyillen
          jospa sen tunteen uudelleen täydeksi kokisi
          -unohtaisi, miten aika kaikesta erotti
          kirkastaisi kyyneliin kostuneen silmän.
           
                    -:-
           
          Huoli on surun serkku
          itku iltapuhteen pääte
          ellei jaksa vääntää ajatusta vapaalle
          -saada soppaa mieleisenmakuiseksi
          ja hakea hyviään, kaikesta piittaamatta.
           
                    -:-
           
          Soutaja katseli rantojensuuntaan...
          -tuolla on tuttu paikka, - ja tuolla.....
          hyvänolontunne tukevoitui
          miksihän ihmiset eivät ymmärrä kauneutta?
          -eivät sitä, -jota rajatta tarjolla?
           
                    -:-
           
          Katselin ihmistä, joka etsi jotakin....
          -siirtyillen paikasta toiseen
          pysähtyen välillä miettimään.
          En malttanut olla kysymättä
          -mikä olisi pulman syy
          -hän säikähti, ja alkoi selittää......
          nuoruus on hukassa! - eikä tuota näy löytyvän?
           
                    -:-
           
          Ihminenhän siinä....
          huuhteli käsiään merivedessä
          näin melkein jokaisena kesän päivänä.....
          elämä oli hänestä niin likaista, ja maailma paha
          -joten rituaali toistui, jatkuakseen...
           
                    -:-
           
          Muistelen lapsuusaikaa rannalla
          siellä oltiin aina, päivät ja illat
          naiset pesivät pyykkiä paljuissaan
          -lähellä oli makeavetinen purakko
          päällyshameitten helmat vyötärölle nostettuina
          -aivan kuin, tauluun ikuistettua tunnelmaa.
           
                    -:-
           
          Enhän minä kutsunut sinua, ikävä?  -enhän?
          silti tulit ja otit paikkasi
          annoit osoitteesi jo nuorena
          jaksoin vain
          etten aina muistanut.
           
                    -:-
           
          Yritin porautua alitajuntaani
          -noita hämäriä käytäviä
          kuulin kuiskaavaa puhetta
          -mutta sehän olinkin minä
          eläessäni itseäni?
           
                    -:-
           
          Tykkään pienistä asioista
          sanoin ystävälleni
          hän nyökytteli mietteissään
          -sitten sanoi
          juuri sinulle tyypillistä
          -mutta aina väärässä paikassa
          ja väärään aikaan.
           
                    -:-
           
          Liikehdit ruusutarhasi kätköissä
          -näyttäytyen, kenelle mielit....
          tiesin tuon, ruvetessani odottamaan tuulia
          -jotka kielteisen kipenöivinä
          purivat minua mieleen.
           
                    -:-
           
          Ei moni alhaallaolevia ajattele
          se olisi niin epäkypsää
          -ja lapsellista
          huonothan hunningoivat aina
          tuoden viileitä tullessansa.
           
                    -:-
           
          Yhteydet juttelivat keskenänsä
          -tuo ihminen ei uskaltanut edes yrittää....
          -oli polvillaan alusta alkaen
          ja kaikki meitäkunnioittavathan
          ovat aina tietoisesti iloisia.
           

Asko Korpela 20000303 (20000303) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu