Pussin pohjalta kaavittuja 


                    Putoava lehti
                    elämästä luopunut
                    hyvänsä tehneenä
                    oksastansa irronneena
 

                    Tavallanihan minäkin
                    omilla arvoillani
                    ei kyllä aina ymmärretysti
                    mutta siltikin hyvää tarkoittaen
 

                    Kasteen saapuessa
                    yö rikastuu
                    pisarat kimaltelevat
                    kuun katseluista
 

                    Sinäkin tiedät
                    ettei aina voi
                    -ei yrittäenkään
                    -ei, juuri siten...
 

                    Työ on minut ottanut
                    pitänyt aikansa
                    nähnyt vähyyteni
                    ja kuitenkin minua sietänyt
 

                    Ihmisjoukko
                    -ei minulle....
                    olen muualla
                    -kaikkieni kanssa
 

                    Laukkaisit kuntoa
                    happirikasta ilmaa
                    ponnistelisit
                    rentous palkkionasi
 

                    Puhuin pulmistani
                    sinä ymmärsit
                    -kannustitkin....
                    siltikin vielä kivistää
 

                    Katsoin iltaan
                    lahti välkkyy auringonpaisteessa
                    maisemassa rauha
                    sydämessä silti vellova ikävä
 

                    Ei elämää itsestälähtien
                    vaan ulkopuolelta ammentaen
                    huonoja pois lajitellen
                    parempien tasoille yrittäen
 

                    Minun uskoni
                    sinä vähäinen
                    kestämättömyydestä kärsivä
                    ja kuitenkin me selviämme
 

                    Omiani etsin
                    sinunkin luotasi
                    -heidänkin
                    kukapa tietäisi?
 

                    Lempeät lehvät
                    en teitä tavoita
                    korkeus huimaa
                    näinhän on aina ollut
 

                    Sinä olet lääkettä
                    valo vaivoihini
                    säde sydämeeni
                    ihan pelkästi, itsessäsiollen
 

                    Hyvien lähellä olemme neuvottomia
                    tapoja muistamatta
                    kielemme kadottaneina
                    ja niin surkeina
 

                    Puolustaudu...
                    onhan oikeus
                    sinun kantasi
                    nämä, tärkeät
 

                   Otin käsille vanhan pienen kansion.
                    Tässä lopusta alkuunpäin, parin
                    päivän ajalta. Heippa
 

Asko Korpela 19991215 (19991215) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu