|
Varjoja ihminen yössä ei rohkeutta ei tahtovuutta. Hämyjen laumat tähdet vartioinaan miten osaisi nähdä suuntia hakien rohkeutta etsien omintaan. Vailla taitoja poissa jäljiltänsä -yö väistyköön ilo saapukoon ollaan valmiina ja perääntymäänkin. -:- Sinä olet kuin runo minulle kyllä kaukaaluettavissa kuitenkin ymmärtäen käsitettävänä -syvintäruokkivana. -:- Ystävä... kuuloke hyvillemme tae puheoikeudesta ja näin monissa avuiksi. -:- Myrskyn soidessa pilvet juoksevat sateet putoavat ihminen näkee ja kokee. -:- Iloton on myös alaton kiipeää katolle ja tähyää kauaksi. -:- Voittajat nauttivat heitä palvotaan, mitä eivät edes kestäisi tulematta itselleen orjiksi. -:- Sinun hyväsi -myös minun, onnesi -samoin. Käsikädessä tyynnä, valoa sydämissä eikä pelkoa. -:- Mehän tiedämme, vaikka emme osaa me tunnemme saamatta kokea silti ilo on tuttua naurussakin merkkimme, näin päivät painuvat ja elämä on hyvä. -:- Lähteviä laivoja kouristavaa kaipuuta muistoja hyvistä kyynelkiiltoa silmissä. -:- Hyviä sinä ruokit minä taasen elän niukasti, ole aina omiesi vartijana sinähän säteilet suurta. -:- Älä vaadi ettet loukkaa usko itseesi niin toisiinkin. Mene mukaan tule myös takaisin opi eilisestä huomaa huomisesi. -:- Usvientakana kaukaisuudessa siellä ovat määrät poissa pilaavista käsistä etäällä itsekkyyksistä. Sinne halajamme koskaan ehkä pääsemättä riutuen ikävässämme mutta uskossa vahvistuen. -:- Viita on hiljaa tuuli nukkuu on ajatusten aika hetki ilmaisulle. Ikävä ojentaa käsiään -ei, älä tänne! olen ymmärtäjä vaikka ilman paljojani. -:- Haaveemme on kuin ruoho syksy vie sen mennessänsä jää kylmyys iloton elämä. Paljoja olemme vailla monista luopuneita uudet toiveet tulkaa! ja ottakaa osanne taakasta. -:- Silta on arvokas toisesta toiseen, ihmisen yhteys näkyvyyttä sydämeen. -:- Kasteinen nurmi yö hämyinensä pisaroitten tipahtelua ja aika omassa mitassaan. Taivaanranta punertavat pilvet istujalla ikävä menneitten painoista. -:- Ole aaltona meressä -tulena takassa ihmistä onnellistuttaen ja kestäen kaikkea. -:- Suru.... punoittavin silmin valvotuin öin kumaraisin hartioin. -:- Putoilevat sadepisarat kuin kyyneleitä hämyssä lahjoina pilviltä terveisinä tuulilta. Vesi väreilee leyhyn sylissä ollen odottavalla mielellä lisien tuloista. -:- Vuoret sinisessä hämyssänsä piirtäen taivaalle ääriviivojaan iltapilvien ympäröiminä jylhässä suuruudessaan yksinäiseen olotilaansa sidottuna. -:- Puut humisevat neulasia juurillansa holvistoissaan hämärä näin toimii oleellisin. Ihminen etenee katselee taaksensa -jatkaa ja on yhäkin epäilevä. -:- Tähdet syttyvät vesi kimmeltää ajatusyhteyksiä elämä keskellämme. -:- Kaikkea ei saa ei meriä ei taivaita siltikin ihmisenosan ja tuon oman vähimpänsä. -:- Paljoni menivät en voinut estää -en edes ehtinyt ja jäin näihin -omiin vähiini. -:- Mieli sen tarvitsisi tuon ilonsaarensa tunnonrantoineen öitä lepäämisiin kesiä kehittyäksensä. -:- Elämä on kertomuksia suuresta vähyydestä piilotetusta hyvyydestä yhteyksienotoista ja tarpeettomista selänkäännöistä. -:- Kissa kehrää... -päivän kuvajaisella lämmöstä nauttien tassujansa ojennellen kellon raksuttaessa tasaisesti seinällä. -:- Ihminen rantakivellä kädessään kukka ajattelemassa sitä, mitä ei ole suremassa, mitä ei tule mielteensä, kuin horisontti taivaanrannalla. -:- Voimatta.... tuntee liikaa hukkuen määriin etsien tietä -pieniäkin polkuja. -:- Liikahtiko joku? -sydämestäköhän se lähti vahva tunne ilonaavistus -elämäntaju. |
Asko Korpela 20000218 (20000218) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu o PP-sivu