Ihmiselle tulee hätä ettei kaikki yksinjätä orpous voi saada vallan tehden silloin täyden hallan. Epävarmuus kasvaa suureks alakulonpaineen juureks mist on vaikee ylös nousta tunto kun ei kaikes jousta. Vammautua voi myös sielu kieroutumil aukee nielu itsetunto jos on jäässä erheelliset luulot päässä. Raskasta näin kovin matka huonoon mielin eihän jatka jospa osais kelkkans kääntää hanat kiinni tyhjält vääntää. Pinttymistään pääsis eroon järkeään sais uuteen teroon miellyttäväks olons tuntis vapinoi ei housunpuntis. varmuutta ain oottaa mieleen kultivoituu myöskin kieleen ettei tekis aivan vikaan tuhris parastansa likaan. Tukeakin jostain haluis epävarma ettei kaluis yhteyt jos ei voi löytää hankaluuksiin pakost töytää. Masentavaks olons kokee niin myös toisil, aatos hokee tuol ei kyllä mitään voita jos ei ylemmäksi koita. Kun sais perimmäistä uskoo mist ois kaukana tuo fuskoo paremmaksi elo kääntyis omiin tekoihins ei nääntyis.
Ennen talois lehmii, hepoi joittenkans ei tullut lepoi onhan toki vielä nytkin harvemmas vaan helää kytkin. Karjat mit ny, ovat suurii silmänkantamoinen, kuurii tekniikka se siellä jyllää oloo kivansuuntaan myllää. Hevosii ei usein näe ohi taloist tuokin säe ennen raskaat hommat teki kesäl kärryil, talvel reki. Niinpä, peltotöissä kesäl aina hopat tärkeenpesäl niitten ympärillä toimet liitereissä kirjoloimet. Ajomiehii montaa sorttii useille ei antais korttii pieksäminen melkein tapa vaahdossa vaik humman lapa. Itsestäinkin syytä löytyy kiukuntakaa tuolta, töytyy luontokappaleen tuon suhteen ansainnut oon pienen nuhteen. Tajus kyl, ei tämä laitaa kyntöhommis kastoi paitaa vedossa jos huomas vikaa ohjasperät läpsi pikaa. Metsätöis myös hoppa tiukal ukkoin hermot, nekin piukal liiat määrät kuormaa rekeen väärinhän siin rupes tekeen. Katuu näin saa montaa puuhaa ei siis ihme, syrjäs luuhaa muistellessa miinuspuolii pakost tulee jälkeen huolii.
Jos kel täällä paha olla vika-arvoi työstää polla elämä on hieno juttu myöntänee kait vieras, tuttu. Kun vaan ruokaa kyllin riittää tuosta sitten muistain kiittää onhan paikkoi, mis nyt kato kuivuudesta mennyt sato. Näkein metsät, sekä pellot kuullen pyhin kirkonkellot huomatessa kaiken hyvän taipuu tuntoon, nöyrän, syvän. Yksin kuka mitään voisi huoliaan vaan tulles toisi valmista on kaikki eeltä senkun nouset kohol reeltä. Rajallinen meillä taju vasta koituu temppu raju selviönä kaikkee pitää omahyvää syömmes itää. Kyräillään viel monast toista ettei yli oman loista autot. talot, kalliit laittain ihmisyyden vähäks taittain. Materia saa jos vallan aivanvarmaan tekee hallan sille mikä herkint tunnos eihän pysy tuolloin kunnos. Mielenlämpö kaikist tärkein viha taasen pelkäst särkein osais elää kuten pitäis siinä taitoo oikeet itäis. Löytyis malli, kuinka toimis oikeet arvot matkalt poimis kunpa kykeniskin tuohon harvemmin siin vajois suohon.
Tallessa on vihdoin sato eipä tullut nytkään kato sateita vaik tämäntästä rauhan hukkas elämästä. Pehmeäksi laittoi pellot kilisivät huoltenkellot tuonnek jäävät viljat kuraan veisi äijän mietteet, muraan. Kohtuullinen myöskin tulos hyviltunnoil lähtee ulos päivänpaiste mulle sattuu pääl ei paitaa, semmin hattuu. Marraskuus ois täällä synkkää kanarial meikä kynkkää jos ei taudeist olis haittaa reilasollen kaikki maittaa. Nää taas murheet, tuon on ajan aatteluitten tehdä pajan kynnöt kohta täällä eessä solputella saakhan veessä. Täälkin kyläl viljaa maalla pehmeentakii ovi haalla miel vaik tekis, ethän korjaa tilanne tää varmaan orjaa. Huol jos aina kalvaa mieles katkeruutta löytyy kielest saamat jos jää peltoon markat miehilt näilt, ketk nuukantarkat. Luonto konstejaan taas näytti kaivotkin nyt tiuhaan täytti pitkin suvee, pientä ouruu normaalisti, kuivast mouruu. Harmit talonpojan tutut tarkastottain näinhän jutut pinnan pistää monast kireel esteenä se parhaanvireel.
Velvoitteit en missään siedä vapauttain eihän viedä tuputtaa on aivan suotta käplehtelen eelleen vuotta. Aatosta ei panna rautoin porukkaan ei käydä nautoin kallonpuolla antaa soittaa mälsän olon näin vaan voittaa. Haasteissani ruttuu käytän ilman sävelillä täytän tuo saa kyllä osalt riittää eikä siit ees tarvi kiittää. Omintani nuotein esiin pakertelen tunnonpesiin laadusta ei edes tietoo onko vahvaa, taikka mietoo. Ystävii ei tälleen kerry ulkotuki, liioin verry sisält rauhan täytyy lähtee etsittäissä oikeentähtee. Kynsin en oo hyvää vastaan silt ei helli elo lastaan vaikeimman voi kyllä kiertää silti jollainsuunnal hiertää. Tuppautuis vaan kamut liki orpoudest ei niin ois hiki aistis, mustkin jotain iloo eikä pelkkää ajanpiloo. Oppimisthan kaikes tarvii hakiessa tiedonsarvii nupinlaadust sitten riippuu kuinka huules pitää piippuu. Jospa osais katsoo silmiin muistain, ettei kelpaa filmiin tällaisena rennost olla kylmänä ain polul polla.
Jotakin jos täysin puuttuu pakkomielteeks saattaa muuttuu ehkpä rahanroinaa vähän kiinto liikaa, tarttuu tähän. Taikka yksinolo painaa haluis tuos vaik toisilt lainaa perheellisii katsoin pitkään estä tuost ei käskyt mitkään. Vertaa toisten eloo omaan yhdesoloo, niinkuin lomaan pysyis kateentuntu sivus käsi realismin vivus. Aidantakan vihreet ruoho mut ei siellä konsa nuoho ulkopuolla, vesi kielel joten surrullisel mielel. Elintasoi, lähel tarkkaa kuinka naapur käyttää markkaa mukavaa ois heidän housuis lepattaisi tuhdist nousuis. Itsel vaikka olis hyvä muuanne on silti jyvä aatos kuriin pitäis laittaa hölmöilyiltä niskat taittaa. Omaans oloons täytyis tyytyy kun ei kelleen saa sit myytyy ihan laatuunkäypää tääkin hartehilla oma pääkin. Vaik ei tässä kasvot nätit omaa turhaa itses sätit lahjakshan on kaikki saatu kelvattava sikspä laatu. Päässä kalju komeest kiiltää rosta naama ilmaa viiltää mennään näinkin viuhtoin tiellä eikä hepoo moisest piellä.
Pentti Pohjola 20011203 (20011203) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu