merimiesvalssi Ol Kalle, josta kerron näin, hän hyvä merimies tuo vaahtopäitä kävi päin, hän temput kaikki ties. Ei paikkaa,mikä vieras ois, ei tuumaa yhtään lie vaik huivi silmin mihin tois, ol aina varma tie. Voi Kapu ottaa sikeet nuo, ties, kurssi päti ain se levon takas muille tuo, kun Kalle ruoriin sai. Hän tarkka oli tottakai, viel muoto jylhä tää jos erimieltä, turpiin sai, ei velkaa sanaa jää. Ol musta parta, muistan sen, ja nenä konko niin tuo pituus kaksimetrinen, nuo raamit pojan siin. Kun karjas koko laiva soi, ja ruosteet irtos nuo hän mieleen vanhat ajat toi, ol romantiikkaa tuo. Tuns tytöt, sussut vieraan maan, hän aivan tarkalleen mä mielikuvan aina saan, ol nuuka markalleen. Ei kaljaan pannut tuohta tuo, sen hyöty pieni ois vain tyttö musta viihdyn suo, näin arjenhuolet pois. Jäi kotirantaan perhe ain, tuo muija lapsineen kun laskin, lasta kuusi sain, viel eukko hapsineen Ain Kalle muisti heitä tuo, hän pikku hetken viel mut unhoon heti kaikki nuo, kun kävi aavain tiel. Ei tingi työstään, selvä se, käy kaikki juuri noin ei koskaan päätä palele, sen aavistellen koin. Ol koura miehen karvainen, kuin olla suinkaan voi ja hammastarha harvainen, kun vislas, hyvin soi. Tää malli tuhdin seilorin, ja mälli poskeen näin ei muoto Lisbet Taylorin, kun kävi avopäin. Ol ronskit pojan puheet nuo, ei lapset kuulla vois mut rämäpäinen pappa tuo, häl hatunnoston sois. P.P.
Pentti Pohjola 20030213 (20030213) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu