19440915 Suursaaren taistelu

Kun puolen yön aika lähestyi, alkoi tuntua jollakinlailla erikoiselta.  Ei oltu viitsitty poistaa säilytysrasvoja putkista, vaikka se aina hälytytilanteissa olisi täytynyt tehdä. Kireä tunnelma lisääntyi.  

Olimme ensimmäinen joukkue raskaasta kranaatinheitin komppaniasta, sijoituspaikkana Pohjoiskorkian lähellä sijaitseva raivattu metsäaukio.  Puoliltaöin tuli tulikomento: kranaatti putkeen! ( heittimiä kussakin joukkueessa 3 kappaletta). Sitten ei mennyt kauaa kun taivas repesi. Saksalaiset avasivat pirullisen tulen aluksiensa tykeillä.  

Kranaatit vilistivät valojuovineen puitten välistä, kuin myös hieman korkeammalta onneksemme, lisäksi hieman sytytyspitkinä. Oli siinä meteliä, heittimiemme yhtyessä leikkiin.  Olin apusuuntaaja, mutta laukaisut olivat vähän mitensattuu, joten tartuin laukaisunaruun, milloin ei  tarvinnut suuntapuolella, se taas oli kahden erisuuntaisen vesivaa-an jetissä pittämistä, ja suuntaajan asetuksista huolimatta.

Aamu yhdessä rätinässä. Pohjoiskorkialla paloi tiilinen rakennus, jossa patruunavarasto, ihan kuin päistärkokko siviilissä ennen?Sakemanni ampui, että pirstaleet lentelivät rakennuksen seinistä vuorella.  Ammuimme Suurkylän aallonmurtajalle ja satama-alueelle.  Tulenjohto ilmoitti, että tuli oli tarkkaa.

Haukkavuorella oli toinen krh joukkue, jotka myös tapasivat taistelu alueelle.  Isot tykit saaresta oli viety jo pois, ja meidänkin ammuksista jo osa?  Päivänvaljettua tuli hiljaisempaa, myöhemin sitten yllätten pari saksalaiskonetta yli, ja toinen pudotti pomminsa.Heräsin torkuttuani selälläni nurmella, ja yritin poteroon, mutta löin maihin, kun koin etten siihen ennättäisi, mutta pommi menikin Pohjoiskorkialle,
siinä menehtyi Virolahden poika Pihlajasta.  Haajan Heikki.  

Päiväsaikaan haettiin Pohjoiskorkian varastosta lisäammuksia, sillä yöllä niitä oli mennyt paljon. Oli aika rauhallista ja päivä paistoi.  Sellaisessa mäenrinteessä oli tyhjiä ammuslaatikoita, kun aivan yhtäkkiä ja arvaamatta,länsipuolelta ja metsäntasalta tuli suuri määrä
lentokoneita.  Aina kaksi rinnan, konetykkien suuliekkien lepattaessa. Luulin viimeisen hetkeni tulleen, Yksi kaveri tuli laatikoitten viereen päälleni, etten olisi nähnyt edes koneitten merkkejä. 

Pelko oli siinäkohdassa turha. Paruski ampui ja pommitti satamassa olevia Saksalaisia, tehden suurta tuhoa kaikenlisäksi. Koneet lensivät ehkäpä kahdenkymmenen metrin korkeudessa, ettei ihme tuo pelkotilanne, asiaa tuntematta. Illan suussa piti vastahyökkäyksen alkaa.  Meillä ei ollut montaakaan kranaattia heitintä kohti, sitten olisi pitänyt tarttua kivääreihin. Saksalaisten lisävoimat eivät ehtineet heille apuun - sanoisin onneksemme.  

Seuraavana aamuna lähdimme Tuomisen Nikun kanssa katselemaan paikkoja. Vähän matkaa kuljetuamme, tiellä oli kaatuntut sotilas taskut nurin käännettyinä. Otin partasudin,jonkun  merkin, siitä kaatuneen vierestä. Heitä meni iso joukko. P.P.