Tanssiinkutsu

Näytelmä kertoo elämästä Suomen maaseudulla heti sotien jälkeen, 40-luvun lopulta aina 50-luvun alkuun. Teksti perustuu haastatteluihin ja nojaa paljossa tositapahtumiin Vehmasmäessä, Kuopion kupeessa. Vaikka näytelmän repliikit on kirjoitettu osin savon murteella, ne voidaan "kääntää" mille tahansa suomen murteelle - tai yleiskielelle. Tapahtumien ja tunteiden kirjo sopii mille tahansa suomalaiselle maalaispaikkakunnalle. 

Saatiin taas tanssia, saatiin taas pussata omaa rakastettua mielin määrin, saatiin panna hihat heilumaan toden teolla - olkoon että ne heiluivat myös kohtuuttomia sotakorvauksia naapurille. Saatiin nauttia oikeasta kahvista ja syödä appelsiini, saatiin sakkariinin sijaan oikeaa makeaa suuhun ja propagandan ja suru-uutisten sijaan kajahti radiosta taas lauantain toivotut ja tanssilavojen liepeillä heilahtelivat tyttöjen halukkaat kellohameet... jossain kajahti jo amerikanjatsi soiton sekaan... 

Mutta kaikilta tanssi ei tahtonut sujua, sodan haavat eivät vielä olleet arpeutuneet. 

Näytelmä käynnistyy paikallisen nuorisoseuran talolla näytelmä- ja kuoroharjoituksista haikeissa hävityn sodan tunnelmissa, Narvan marssia harjoitellaan… 

Sitten ollaan paikallisessa työenyhdistyksessä vastakkaisissa tunnelmissa, harjoitellaan laulua "Meitä suojeluskunta ei hoivaa, ei Ryti eikä Tannerikaan…", harjoitellaan itsekirjoitettua melodraamaa. 

Sitten seuraa koko kylän yhteinen rintamalta palanneiden kunniaksi järjestetty juhla - jossa myös tanssitaan, tyttöjen halukkaat kellohameet vetävät vielä halukkaampia miehiä… pareja syntyy, keskeisimpänä liikuntavammaisen sotainvalidin ja hänen morsiammensa sodan haavoittama suhde, jota tyttö yrittää elvyttää. Pulloilla käydään, varsinkin lentäjäluutnantti Eku, jolla ryyppy on jäänyt rintamaviinoista päälle: "Minä en kestä tätä rauhaa, mun puolesta sota ois saanu jatkua." 

Oma juonteensa on karjaisten siirtolaisten sopeutuminen paikkakunnalle, syntyy "poikkinaintia", mustasukkaisuustilanteita. 

Juhlien liepeille tuodaan myös Valpon miehet, jotka jotka ovat tulleet pidättämään asekätkennästä epäiltyjä. Rintamamiesten ja Valpon etsivien välille syntyy ankara konflikti, jossa kyläläisten kesken syttyy taas talvisodan henki ja paikalliset poliittiset erot unohtuvat. Asekätkijöitä suojellaan yhteistuumin. 

Evakkomatkalla kadonnut karjalaispoika tuodaan yllätyksenä omaistensa luo myös juhlan aikana - lentäjäluutnantti tunkee kännissä invalidisoituneen parisuhteen väliin ja synnyttää kolmiodraaman - lopulta valssi kuitenkin sujuu kauniisti sotainvalidiltakin, rakkaussuhteen haavat ovat parantuneet - uusiakin pareja synty - paikalliset nuoret kahinoivat karjalaisnuorten kanssa… 

Lopussa ollaan työväenyhdistyksen vappumarssilla, jota vastavoimat provosoivat, mutta poliittiset erot pajastavat lopulta pinnallisuutensa ja tärkeämmät asiat astuvat näyttämölle. upouusi Zetor kurvaa paikalle! Karjalaistytön ja paikallisen pojan kihlaus julkistetaan! Lopulta koko kyläyhteisö laulaa "Taiteenrakastajien ja pienyhteisön kunnialaulun". 

40- ja 50- lukujen slaagerimusiikki ja kansanlaulut ovat olennaisia näytelmän tunnelman- ja epookinrakentajia. Loppulaulun on säveltänyt Aarne Pasanen.