|
| 00 |
01 |
02 |
03 |
04 |
05 |
06 |
07 |
08 |
09 |
10 |
11 |
12 |
|
|
05
|
Luovuus |
|
    05000001
|
Mikä on ihmisen idea ja olemus?Kuten jo on ollut puhe, ihmisen elämän mielekkyys on rakkaudessa ja luovuudessa, luovassa toiminnassa. Rakkaudessa ihminen lisää lajiaan elävänä olentona. Luovassa toiminnassa hän lisää itseään kulttuurieläimenä. Sellaisenaan hän ei vain käytä kulttuuria, vaan myös muodostaa ja luo sitä. Kulttuurin tuotanto, henkisten tai materiaalisten arvojen luominen onkin sitä, mitä tavallisesti nimitetään luovaksi toiminnaksi. Tiedemiehet työstävät tietoa, taiteilijat luovat taiteellisia tuotteita, uutta esteettistä todellisuutta, keksijät keksivät uusia välineitä, jotka laajentavat lisäävät materiaalisten ja henkisten arvojen määrää yhteiskunnassa. Kaikissa kolmessa tapauksessa ihmiset tuntevat, ei vain tarvitsevansa, vaan myös luovansa. Ei ole sattuma, että useissa uskonnoissa on perusasiana Jumala luojana. Sanalla luoja on ihmiselle mitä suurin merkitys. Luova toiminta laajasti otettuna mahdollistaa elämän kehittymisen, tekee ihmisestä vapaamman, riippumattomamman. Ihmisen pyrkimys kuolemattomuuteen, ikuisuuteen, loputtomuuteen toteutuu luovassa toiminnassa. Tästä syystä rakkaus ja luova toiminta muodostavat ihmisen ytimen.
|
1. Ihmisen idea ja olemus. ... on rakkaudessa ja luovuudessa. (05000001) |
 |
0501
|
Minkä ammatin valitsisin? |
|
    05010001
|
Ensinnäkin, miksi joku ammatti on hankittava? |
|
    05010002
|
Nykyaikaisessa yhteiskunnassa historiallisen toiminnan monipuolistumisen tuloksena on olemassa ammattien paljous: kaikkein yksinkertaisimmista kaikkein mutkikkaimpiin. Jos ihminen haluaa jotakin saavuttaa, hänen täytyy opetella joku ammatti. Ja mitä enemmän hän haluaa saavuttaa, sitä enemmän hänen on käytettävä voimia ammatin oppimiseen. Ammatin puuttuminen aikuisella ihmisellä merkitsee, että hän joko on parasiitti (elää sukulaistensa kustannuksella) tai kykenee vain yksinkertaisimpiin töihin (sekatyö, lakaisu, lastaus, kantaminen jne.) . Näissä tapauksissa ihminen on mitätön, kirjaimellisesti, sijaitsee elämän pohjamudissa. |

2. Opi joku ammatti. (05010002) |
 |
    05010003
|
Toiseksi, mitä täytyy ottaa huomioon ammattia valittaessa? Läheisten neuvoja, laki-instituutioita, tuotantopäätöksiä (satunnaisia prioriteetteja), tutkimusta ja harkintaa? |
|
    05010004
|
Mikä on aikuisen ihmisen arvokkain ominaisuus?Jotkut noudattavat läheisten neuvoja (isä, äiti jne.). Tässä tapauksessa on olemassa oman minuuden menettämisen vaara. Sillä eräs aikuisen ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista on itsenäisyys. Useimmiten ammatin valinta jonkun antamien neuvojen mukaan on epäitsenäinen, lapsellinen valinta. Muiden neuvoja voidaan käyttää vain, jos ihminen itse on paljon miettinyt, tutkinut ja horjuu valinnassaan. Vaihtoehtojen ollessa tasavahvat muiden antamat neuvot voivat kallistaa vaa’an jonkun vaihtoehdon hyväksi. Sellaisessa tapauksessa neuvo toimii samoin kuin satunnainen preferenssi (kuten arvan heitto).
|

3. Arvokkain ominaisuus on itsenäisyys. (05010004) |
 |
    05010005
|
Tutkimuksessa ja harkinnassa täytyy ajatella seuraavia seikkoja: |
|
    05010006
|
1. Mikä on sellainen minä, mikä sellainen elämä, jota varten elän, jossa elämä on mielekästä? Miksi yleensä tarvitsee valita? Täytyykö elämälle asettaa päämäärä? |

4. Mikä minä olen? (05010006) |
 |
    05010007
|
2. Mistä riippuu ammatin valinta? Tekemämme valinta: subjektiiviset tai objektiiviset tekijät, olemassa oleva elämänkokemus. |
|
    05010008
|
Mitä ovat subjektiiviset tekijät?Subjektiiviset tekijät: psyyken erityispiirteet, ruumiillinen rakenne, luonne, ajattelu. Ihmisen täytyy tuntea itsensä, millainen hän on, miten eroaa muista ihmisistä ja miten muistuttaa heitä, missä on hänen samankaltaisuutensa ja eroavuutensa eri ammattien ihmisten suhteen.
|

5. Subjektiiviset tekijät. (05010008) |
 |
    05010009
|
Mitä ovat objektiiviset tekijät?Objektiiviset tekijät: elämä tiettynä aikana, tietyssä maassa, tietyssä paikassa (kaupunki, kylä, asutuskeskus, alue, katu, talo). Ihmisellä täytyy olla mahdollisimman paljon tietoa eri ammateista ja yhteiskunnan kehityssuunnista.
|

6. Objektiiviset tekijät. (05010009) |
 |
    05010010
|
Elämänkokemus: lapsuuden vaikutelmat, nautinnot ja harrastukset, esimerkiksi, vaikutelmat lääkärin työstä tai musiikin harrastus, elämä muusikoiden, luovien sukujen perheissä (kuten sirkus). |
|
    05010011
|
3. Miten kokeilla ammattia, päästä hieman ammatin ’nahan’ sisälle? |
|
|
|
Viesti tekijöille
|
|
|
| 00 |
01 |
02 |
03 |
04 |
05 |
06 |
07 |
08 |
09 |
10 |
11 |
12 |
|
|