Ajk kotisivu 70

Asko Korpela
Muistelmat

06-Urheilu o 00-Muistelmat o 08-HKKK
Anna palautetta
Muistelmat

07 Kesätyöt kotona Hämeenkylässä

  1. Perunalaatikoilla Mäntsälään
  2. Talo rakennettiin
  3. Hentomieliset eivät teurasta

Alusta alkaen olen kuulunut lapsityövoimaan, mutta en orjana enkä tietysti herranakaan, vaan tavallisena rivimiehenä. Mitä olisi tullut kuusilapsisen perheen elämästä ilman tärkeätä lapsityövoimaa. Onneksi ei käsitettä minun lapsuudessani tunnettu ja lapsityövoimaa käytettiin koko ajan. Tietysti järkevästi, sopivasti, kohtuullisesti, kannustavasti. Pras kannustin: raha, markkinatalouden polttoaine.

Voisiko nykyoppeja uhmaavammin enää varhaislapsuudesta kertomisen aloittaa! Mikä pahinta, lapsityövoima itse palveluksiaan tarjoamassa ja vielä rahasta, hintaan, johon sillä ei ollut mitään sanomista, vaan työvoiman käyttäjä määräsi. Sellainen oli systeemi Korpelassa. Diktaattori, viisas despootti Isä-Ville määräsi palkan ja suunnitteli ja johti työnteon. Välillä kunnon päivää tehtiin, pilkkahintaan. Sesonkitöitä: sokerijuurikkaan harvennusta, heinäntekoa, marjanpoimimista. Siinäpä melkein olivatkin. Mutta niissä kesä melkein menikin. Näistä töistä varsinaisesti raskasta oli vain sokerijuurikkaan harvennus, hara kädessä polvillaan pellolla ryömien. Mutta sillä tienasi. Ja se oli pääasia. Mitään työtä ei taidettu tehdä päiväpalkalla, vaan kaikki tehtiin urakkapalkalla. Alan epäröidä, olikohan se näin? Marjanpoimimisesta nyt ainakin maksettiin selvät markat litralta.

Perunalaatikoilla Mäntsälään

Muistan, kuinka tein urakalla tusinan perunalaatikoita ja tienasin matkarahat Mäntsälään Annikki ja Eero Vainion luo. Kuinkahan vanha olin? Yli kymmenen sentään, ehkä 12. Sillä matkalla näin Suomea laajemmaltikin. Eero nimittäin ajoi Linjaliikenne Sukulan linja-autoa reitillä Jyväskylä-Helsinki. Minä pääsin kyydissä ilmaiseksi. Helsingissä vai olikohan sittenkin Jyväskylässä söimme ja yövyimme talon eli Sukulan laskuun.

Se on selvä, ettei raskaita töitä pienenä tehty. Mutta kuvittelen, että marjanpoimintaa kyllä jo alle kymmenvuotiaana. Muihin töihin voimien mukaan yli kymmenvuotiaina. Sitten myöhemmin ihan kaikkea rajoituksetta ja ilman nimenomaista palkkaa. Halkoja hakattiin, ojaa kaivettiin. Muistan nimenomaan yhtenä kesänä kaivaneeni sata metriä pitkän salaojan Keskipellolle. Se oli ehdottomasti sen homman helpoimmasta päästä, nimittäin umpisaveen vanhalla merenpohjalla sarkojen alapäässä. Ei muuta kuin pisteli ja nosteli. Merenpohjasta oli todisteena saven sisällä silloin tällöin löytyvät kaislan pätkät. Raskaimpia hommia olivat metsätyöt ja lannanajo. Niitäkin sitten myöhemmin tehtiin.

Talo rakennettiin

Olisikohan ollut niin, että kesällä 1955, siis minä 18, Seppo 17. aloitettiin kuopan kaivaminen. se ei ollut pelkkää pistelemistä ja nostelemista, vaan erittäin hidasta karikon kaivelua. Rautakanki ahkerassa käytössä. Ja muistaakseni kantopommit ja jopa dynamiitti. Räjäytykset tietysti hoiteli isä. Koko pohjakerros maan alle ja koko ala hyötykäyttöön. Sauna, kellari, keskuslämmitys, halkovarasto, autotalli. Kaikki nämä talon alle. Kuopasta määrä kaivaa 220 syvä. Maa oli kuitenkin niin kovaa, että muistaakseni 200 oli lopullinen syvyys. En tietenkään muista, mitkä olivat piirustuksia ja koko hommaa koskevat yhteiskunnan määräykset ja vaatimukset, mutta tietenkin niiden mukaan tehtiin. En muista sitäkään kuka piirustukset teki. Sellaiset kuitenkin olivat olemassa ja niiden mukaan toimittiin. Isä kuitenkin itse oli talon suunnitellut. Kuta kuinkin valmiiseen taloon muutettiin juuri jouluksi 1957, minä lomalla sotaväestä.

Hentomieliset eivät teurasta

Kaikkea siis tehtiin, mutta oli yksi työ, jota ei tehty: teuratus. Siihen ei isän luonto riittänyt. Sen teki isän nuorempi veli Erkki-setä, hauska mies joka meitä poikia kuohareiksi nimitti. Eipä koskaan puhetta, mitä sana varsinaisesti tarkoitti. Isä ei siis teurastusta, mutta sen sijaan veli Seppo. Hän ei pelännyt, vaan ilman muuta veriastiaa piteli kun lammas tai sika teurastettiin. Minusta ei isän tapaan siihen hommaan ollut. Oli toinenkin asia, isälle vastenmielinen: katolle kiipeäminen. Korkeanpaikan kammo. Me pojat emme pelänneet. Kalastusta isä ei kammonnut, oli nuorena kalastellutkin, muttea ei sitten myöhemmin. Hänellä ehkä oli kala-allergia, ei syönyt koskaan kalaa, mistä taas äiti kovasti piti. Kun hän kalaa laittoi, piti isälle olla jotakin muuta, erityisesti kananmunista piti. Minusta tuntuu, että äiti sai kalansa syödä yksin. Lapset isästä mallia ottivat. Minä muistaakseni vasta 18 iässä kalansyöjäksi käännyin, sitäkin innokkaammaksi sitten. Luulen, että kaikista muistakin lapsista lopulta kalansyöjiä tuli.

Ainakin niin kauan kuin me iso lapsilauma pieniä olimme, oli talossa myös piika, jopa kaksi ja renki. Heistä kovasti puolin ja toisin pidettiin. Piikoina, palvelijoina olivat sisarukset Eeva ja Tyyne Rantala. Renki oli Yrjö Hellä. Kaikki samalta kylältä ja asuivat kotonaan, vai taisi Eeva asua vanhan Korpelan keittiön takana olleessa erityisessä pienssä palvelijanhuoneessa. Luulenpa, ettei palvelusväkeä enää 1950-luvun puolivälin jälkeen ollut vai oliko edes koko 1950-luvulla?

Hämeenkylä 1960-luvulla




PageTop
06-Urheilu o 00-Muistelmat o 08-HKKK

Asko Korpela 20171120 (20170401)